”Maailman paras lasten lumitapahtuma” tänä iltana Kotkassa — ”Yritämme pitää lumilajien harrastusta yllä”

Suomen hiihtoliiton organisoimia Lasten Lumipäiviä vietetään torstaina ja perjantaina Honkalan hiihtokeskuksessa Kotkassa. Täkäläisenä järjestäjänä toimii Kymin Koskenpojat.

Lasten Lumipäivät on kansallinen kiertue, joka vierailee talven aikana yhteensä 25 paikkakunnalla. Tällä viikolla tapahtumia on jo järjestetty Sipoossa, ja Kotkan jälkeen matka jatkuu Salpausselän kisoihin Lahteen.

Lumipäivät-kiertue on ollut aiempina vuosina menestys. Viime vuonna se keräsi noin 12 000 liikkujaa, ja Kansainvälinen hiihtoliitto FIS palkitsi sen vuoden parhaana lasten lumitapahtumana maailmassa. Palkinto oli Lumipäivät-kiertueelle jo toinen — ensimmäisen se sai vuonna 2016. Kotkaan kiertue saapuu ensimmäistä kertaa.

— Syksyllä piti anoa ja perustella miksi juuri meille. Hyvä, että saatiin, Koskenpoikien Petri Kanerva sanoo.

— Yritämme pitää lumilajien harrastusta yllä. Aikuishiihtäjiä kyllä on, mutta lapsia vähemmän.

Avoin iltatapahtuma tänään kello 17—20

Honkalassa Lasten Lumipäivillä on sekä päivä- että iltatapahtumia. Päivätapahtumat on tarkoitettu etukäteen ilmoittautuneille kouluille, mutta iltatapahtuma torstaina kello 17—20 on avoin kaikille.

— Koululaisia tulee torstaina parisataa ja perjantaina vielä satakunta lisää. Lumesta ei ainakaan ole puutetta. Katsoin juuri ennustetta, ja kahden hiutaleen lumisadetta on taas luvassa, Kanerva sanoo.

Lapset pääsevät tutustumaan tapahtumassa lumilajeihin erilaisilla rastipisteillä. Tarjolla on muun muassa mäkihyppyä, suksitaituruutta, lumipelailua ja tarkkuusheittoa ampumahiihdon hengessä. Tavoitteena on saada lapset innostumaan ulkoliikunnasta hauskalla ja kaikille soveltuvalla tavalla.

Uusimmat uutiset