KTP selvästi MyPaa parempi — Kymenlaakson paikallispelissä nähtiin päävammoja ja ylärimavetoja sekä tehtiin Ykkösen yleisöennätys

Antti Kaarto

MyPan Tino Palmasto yritti tarttua kiinni karkuun päässeeseen KTP:n Kasperi Liikoseen.
MyPan Tino Palmasto yritti tarttua kiinni karkuun päässeeseen KTP:n Kasperi Liikoseen.

KTP tukevoitti omaa asemaansa jalkapallon Ykkösen turvallisessa keskikastissa voittamalla Myllykosken Pallon 2—0 (1—0). MyPa olisi kaivannut pisteitä vielä KTP:täkin kipeämmin, sillä joukkue on putoajan paikalla sarjan viimeisenä.

Ottelua seurasi peräti 3 575 katsojaa, mikä on tämän kauden komein lukema Ykkösessä. Kärkiottelu TPS—Haka piti edellistä ennätystä 2 897 katsojalla.

Nuutti Laaksoselle kova tälli

Dramatiikkaa nähtiin jo minuutin pelin jälkeen, kun KTP:n Antti Mäkijärvi ja MyPan Nuutti Laaksonen kolauttivat päänsä yhteen pallontavoittelutilanteessa.

Laaksosen päähän tuli verta vuotava haava, ja hän lähti paareilla ambulanssiin. Pelaaja oli tajuissaan ja puhekunnossa.

KTP oli kokonaisuudessaan parempi joukkue, mutta MyPallakin oli paikkansa. Jari Hassel laukoi pallon maalivahti Jiri Kosken hipaisun kautta ylärimaan noin vartin kohdalla.

Jo aiemmin Koski oli torjunut Jussi-Pekka Rämän läpiajon.

KTP iski avausmaalin 20. minuutilla. Mäkijärvi eteni laidassa ja lähetti pitkän ja matalan syötön maalin eteen Aleksi Pahkasalolle, joka ei erehtynyt avopaikasta.

26. minuutilla oli Mäkijärven vuoro kokeilla yläriman kestävyyttä MyPa-päässä. Vieraiden Rämä puolestaan pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta keskelle maalia ja Kosken näppeihin.

Aivan jakson lopussa KTP:n Kalle Multanen tavoitteli ylänurkkaa, mutta MyPa-veskari Tomas Turunen torjui vedon kulmapotkuksi.

Lisää päävammoja

Toisella jaksolla päät olivat jälleen kovilla.

MyPan Rony Huhtala pamautti KTP-toppari Paavo Voutilaista takaapäin kyynärpäällä takaraivoon, kun käynnissä oli juoksukilpailu pallosta. Huhtala selvisi varoituksella ja Voutilainen hetken huilaamisella.

KTP:n toinen maali syntyi 59. minuutilla. Mäkijärvi ja Pahkasalo pelasivat nätin seinäpelin, ja Pahkasalo murtautui maalille. Turunen torjui Pahkasalon laukauksen, muttei ehtinyt enää Multasen jatkovedon tielle.

KTP:nkin piti tehdä vaihto päävamman takia, kun Miro Schwalenstöcker lähti kentältä 89. minuutilla oltuaan siellä vain vartin. Häntä puski takaraivoon MyPan Tino Palmasto, joka tuli roikkupalloa puskemaan selvästi myöhässä.

Schwalenstöcker näytti menettävän hetkeksi tajuntansa, mutta pystyi kävelemään itse kentältä.

Lisäajalla MyPa oli vielä lähellä kavennusta, kun Anttoni Huttunen ampui pallon ylärimaan.

15 kierroksen jälkeen KTP on Ykkösessä viidentenä 20 pisteellä. MyPalla on 15 ottelusta kasassa 10 pistettä.

Lauantaina KTP kohtaa Porissa Musan Salaman, joka on neljäntenä 24 pisteellä.

Sarjakakkonen TPS (31 pistettä) ja sarjakärki Haka (41) vaikuttavat karanneen muilta.

Kokoonpanot:

KTP—MyPa 2—0 (1—0)

20. Aleksi Pahkasalo 1—0, 59. Kalle Multanen 2—0.

Erotuomari: Mohammad Al-Emara.

Yleisöä: 3 575.

KTP: Jiri Koski, Paavo Voutilainen, Aleksi Pahkasalo (79. Kimi Kolsi), Tuomas Ollila, Kalle Multanen (74. Miro Schwalenstöcker (89. Tuukka Kurki)), Anton Eerola (v), Antti Mäkijärvi, Matias Lindfors (v), Matias Paavola, Kasperi Liikonen, Juuso Laitinen.

MyPa: Tomas Turunen, Johannes Kytilä, Samuel Lindeman, Rony Huhtala (v), Anttoni Huttunen, Jussi-Pekka Rämä, Jari Hassel (65. Kaarel Usta), Tino Palmasto, Nuutti Laaksonen (4. Oskari Pasanen), Silver Grauberg, Joakim Lindberg (87. Rico Ryöpäs).

Päivitetty 22.26: Korjattu MyPan viimeisen ylärimakudin vetäjäksi Anttoni Huttunen (ei Rony Huhtala).

Luetuimmat