Puolipuristuskin riitti Peli-Karhuille paikallisottelun voittoon Haminan Pallo-Kissoista — ”En uskonut, että PeKa sijoittuu sarjassa noin hyvin”

Antti Kaarto

HaPKin Atte Henriksson yritti pysäyttää PeKan Matti Pakkasen.

Peli-Karhut ja Haminan Pallo-Kissat kohtasivat paineettomina jalkapallon Kolmosessa. Sarjan kakkospaikan jo aiemmin varmistanut PeKa voitti sarjassa säilyvän HaPKin 3—1.

Kolmosta pelataan vielä yksi kierros. Haminalaisten sijoitus 12 joukkueen lohkossa ei voi enää vaipua 10. sijaa alemmas.

Avauspuoliaika Karhulan keskuskentällä oli maaliton. Toisella alkoi tapahtua jo viiden minuutin kohdalla.

Puoliajalla vaihdosta kentälle tullut Atte Kallström sai tilaa ja laukoi pallon tolpan kautta maaliin: 1—0 PeKalle.

Vain kaksi minuuttia myöhemmin Onur Celik ohitti helposti haminalaispuolustuksen ja maalivahti Pyry Piiraisen: 2—0.

HaPK kavensi 56. minuutilla, kun Jimi Lassila murtautui läpi ja sijoitti pallon alanurkkaan.

Ottelu ratkesi lopullisesti muutama minuutti ennen loppua, kun PeKan Teemu Honon kaukaa antama vapaapotku kimmahti HaPKin Joona Pasin pään kautta omaan maaliin.

— Ei ollut meiltä parasta peliä. Tavoite (kakkossija) oli saavutettu jo edellisessä pelissä. Pelasimme ihan ok-ottelun, mutta panoksettomuus näkyi siinä, että viimeinen puristus puuttui, PeKan päävalmentaja Ari Laitinen sanoi.

— Hamina pani ihan hyvin kampoihin. Tämä oli rehti ja reipas urheilutapahtuma, hän summasi.

Haminalaisilla oli tosiaan omat paikkansa. Vieraat saivat pelata avausjakson myötätuuleen, mutta jäivät nollille.

— Emme pystyneet hyödyntämään tuulta, joka ehkä avitti PeKaa toisella jaksolla. Olimme pelissä mukana, mutta Peli-Karhut on hyvä joukkue, HaPKin päävalmentaja Juha Jokela sanoi.

2—1-kavennuksen jälkeen HaPK sai vähäksi aikaa hallinnan, mutta kaiken kaikkiaan ottelu oli PeKa-merkkinen.

— Puolustimme takaiskumaaleissa huonosti, meiltä puuttuu vielä kokemusta. Mutta pakko kehua vielä PeKaa. En luvalla sanoen uskonut, että he sijoittuvat sarjassa noin hyvin, Jokela antoi tunnustusta.

Ensi lauantain päätöskierroksella HaPK kohtaa kotonaan Ristiinan Pallon ja PeKa vieraissa Savitaipaleen Urheilijat.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet