Pomppu ei nouse Arto Tolsa -areenalla, luvassa vähäjuoksuinen kärkiottelu — Superin jättänyt Juha Toikka saattaa palata HP:n riveihin

Pesispelin jälkeen AC Kajaanin kohtaavan KTP:n testaama japanilaispelaaja sai paremman tarjouksen muualta.

Antti Kaarto

Juha Toikkaa nauratti taustalla, kun Jani Ahonen valmistautui lyömään HP:n harjoituksissa perjantaina Arto Tolsa -areenalla. Edessä HP-lukkari Matias Hangasmaa.
Juha Toikkaa nauratti taustalla, kun Jani Ahonen valmistautui lyömään HP:n harjoituksissa perjantaina Arto Tolsa -areenalla. Edessä HP-lukkari Matias Hangasmaa.

Haminan Palloilijoiden Jani Ahonen kokeilee, miten pomppu nousee Arto Tolsa -areenan nurmesta, ja repeää nauruun. Täräytys saa pallon nousemaan noin metrin korkeudelle.

— Oli vielä ihan hyvä osuma, hän sanoo.

Tolsalla ei pomputella, eikä jalkapallostadionilla ole oikein tilaa läpilyönneillekään. Olosuhteet ovat toki samat myös vierasjoukkue Manse PP:lle, jonka HP kohtaa lauantaina Kotkassa.

— Mielenkiintoista, ei oikein tiedä mitä odottaa. Pallo hidastuu nopeasti eikä pomppulyöntejä voi käyttää. Tilanteiden tekeminen on varmasti vaikeaa eikä juoksuilla mässäillä, HP:n pelinjohtaja Juho Kaikko ennustaa.

— Kahdella tai kolmella tikillä ollaan jo vahvasti kiinni jaksovoitossa. Viittä tai kuutta juoksua ei kumpikaan tee yhdellä jaksolla, ellei tule ihan huippulyöntejä.

Kaikko ei usko, että poikkeava kenttä suosisi erityisesti kumpaakaan joukkuetta. Sekä HP että Manse harjoittelivat Tolsalla perjantaina.

Hän uskoo, että voiton ottaa se, kumpi pelaa ulkokentällä paremmin.

— Pomppu on pikkuisen arvaamaton, kovakin lyönti voi kuolettua nopeasti. Erityisesti koppareille se voi olla hankalaa, koska välilyönti ei pomppaakaan rinnan korkeudelle, josta pääsisi suoraan heittämään, vaan pallo pitää hakea jaloista, Kaikko kuvaa ulkopelin haasteita.

Alusta ei kelpaa tappion selitykseksi

15 kierroksen jälkeen Mansella on 38 pistettä ja HP:llä 34. Keskinäiset voitot ovat tamperelaisille 2—1. Vain Ykköspesiksen voittaja nousee suoraan Superiin, neljä seuraavaa hakevat nousua karsintojen kautta.

— Emme tuijota sarjataulukkoa, mutta kolmen pisteen voitot ovat aina tärkeitä, Kaikko muotoilee.

Kyteekö takaraivossa sellainen ajatus, että olisipa ollut kiva pelata tämä Vallikentällä?

— En mä tiedä... Hieno tapahtuma tulee, ja jätkillä näytti olevan hyvä fiilis. Pelinllisesti ottelu voisi olla Vallikentällä parempi, mutta puitteet ovat Kotkassa komeat, Kaikko sanoo.

— Molemmilla on kovia pelimiehiä, ja menee selittelyksi, jos aikoo tappiosta syyttää alustaa.

Kaikko kertoo, että aikoo tehdä kokoonpanoon tätä peliä varten erityisiä muutoksia, joilla tilanteiden tekemistä pyritään lisäämään. Yksityiskohtia hän ei kerro.

HP:n kaikki pelaajat ovat terveinä.

Toikka Kiteeltä Haminaan?

HP:n harjoituksissa oli mukana myös Juha Toikka. Koko uransa Haminassa pelannut Toikka siirtyi täksi kaudeksi pelaamaan Superpesistä Kiteelle, mutta vastuu on jäänyt melko vähiin, ja sopimus Kiteen kanssa on purettu. Toikka löi 16 ottelussa viisi juoksua ja toi niitä 11.

— Otin itse yhteyttä Haminaan. Ensi viikolla neuvotellaan. Jos sopimus syntyy, olen sopimuspelaaja, mutta peluutus on pelinjohdosta kiinni, Toikka kertoi.

HP:n toiminnanjohtaja Marko Hovi antoi diilin syntymiselle perinteisen prosenttiarvion ”50—50”.

KTP:llä jumbo vastassa, uusia pelaajia ei ehkä tulekaan

KTP saa puolestaan lauantaina vastaansa AC Kajaanin, joka on Ykkösessä viimeisenä. KTP:n sijoitus on kuudes. Kärkijoukkueista Haka on 18 pisteen ja TPS 11 pisteen päässä.

Seuran testissä ollut japanilainen keskikenttäpelaaja Takuya Matsunaga on jo vaihtanut maisemaa.

— Hän sai paremman tarjouksen ja lähti, FC KTP:n hallituksen jäsen Jukka Mustonen kertoo.

Mustosen mukaan seurassa pohditaan, etsitäänkö uusia pelaajia. Matias Lindfors ja Sebastian Dolivo ovat kuntoutuneet vammoistaan.

— Pitää miettiä, onko järkeä ottaa. Emme sulje uuden pelaajan hankkimista täysin pois, mutta sen pitäisi olla joku, joka voisi sitoutua myös ensi kaudeksi, Mustonen sanoo.

Varamaalivahtiosastolla on pieni muutos, kun A-juniori Tomi Kopra liittyy loppukaudeksi edustusjoukkueeseen tuuraamaan Pyry Piiraista, joka aloitti varusmiespalveluksensa.

Lauantain ohjelma AT-areenalla

Klo 12 Portit aukeavat

Klo 13 Ykköspesiksen ottelu Haminan Palloilijat—Manse PP

Klo 15.30 Pesäpallopelin jälkipelit ravintola-alueella, musiikkia ja pelaajahaastatteluja. Junnun musiikkia soittavat duo Paananen & Seppälä eli Max Paananen ja Teemu Seppälä

Klo 17 Ykkösen jalkapallo-ottelu KTP—AC Kajaani

Klo 19 Pelaajahaastatteluja, Kuokkavieraat-yhtye esiintyy

Klo 23 Tapahtuma päättyy

Luetuimmat