Kalle Multanen sai kahden maalin myötä arvoisensa jäähyväiset —  KTP vyöryi voittoon iskemällä peräti kuusi osumaa

KTP palasi kolmen topparin taktiikkaan ja takoi peräti kuusi maalia. Kalle Multanen hyvästeli kotkalaisyleisön kahdella maalilla ja jätti portin auki paluulleen.

Ella Karttunen

Kalle Multanen pelasi KTP:n väreissä toistaiseksi viimeisen ottelunsa ennen siirtymistään Italiaan.
Kalle Multanen pelasi KTP:n väreissä toistaiseksi viimeisen ottelunsa ennen siirtymistään Italiaan.

Kalle Multasen ja Manelin läksiäiset varastivat huomion maanantaina Arto Tolsa -areenalla, kun KTP ryöpytti putoamistaistelua käyvän Tampereen Pallo-Veikot peräti 6—1 (1—0) -lukemin.

Kaksi maalia tehnyt Multanen otettiin vaihtoon vartti ennen loppua. Maalitykin KTP-ura kesti toistaiseksi vain 18 ottelua, mutta 11 tehtyä maalia riittivät nostamaan kotkalaisyleisön penkeistään osoittamaan suosiota.

Mahtava tapahtuma henkilökohtaisesti. — Kalle Multanen

— Mahtava tapahtuma henkilökohtaisesti. Minulle on iso juttu päästä ulkomaille ja se miten yleisö sen huomioi, oli hienoa - vaikka en pelannut täällä edes yhtä kautta. Se teki tuosta hienon jutun, Italian viidennelle sarjatasolle, Giorgione Calcioon siirtyvä Multanen kiitteli.

Multanen ja Manel jättivät oven raolleen

Saman, tai jopa äänekkäämmän kohtelun sai myös espanjalaispuolustaja Manel, joka otettiin vaihtoon viisi minuuttia aiemmin. Hanakasti nouseva luottopakki pelasi hienot kaksi ja puoli kautta Kotkassa.

— Olen vähän surullinen, koska Kotkasta on tullut minun koti. Joskus elämässä täytyy tehdä vaikeita päätöksiä ja minun täytyi tarttua tähän tarjoukseen, Ibizalle suuntaava Manel tunteili.

Manel siirtyy Espanjan kolmannelle sarjatasolle, Segunda Division B:n S.D Formenteraan. Taustalla on myös opiskelujen jatkaminen.

— Mutta en halua sanoa hyvästi. Sanon ennemminkin, että nähdään pian.

Myös Multanen jätti oven raolleen, sillä Italiassa sarjakausi päättyy keväällä.

— Paluu on kyllä ihan mahdollista minun puolesta, ja olen ymmärtänyt että seurallakaan ei olisi mitään sitä vastaan, Multanen sanoi.

Multanen on kahden maalinsa myötä tehnyt kaikkiaan ennätykselliset 98 maalia Ykkösessä. Toisella jaksolla vireeseen päässyt maaliruisku saalisti sadan maalin rajapyykkiä, mutta valmentaja Argo Arbeiter otti miehen vaihtoon 75. minuutilla.

— Olen helvetin onnellinen, että siirto Italiaan toteutuu. Ja siitä, että en loukkaantunut. Argolla oli hyvä pelisilmä ottaa minut vaihtoon, Multanen sanoi.

Uusilta pelaajilta hyvät näytöt

KTP esitteli ottelussa myös kolme uutta pelaajaa. Ghanalainen Veikkausliigajyrä Thomas Agyiri oli nostettu aloitukseen ja mies esiintyi pääosin edukseen. Kahden suunnan pelaaja on selkeä vahvistus KTP:n keskikentälle.

Brassitoppari Paulo pelasi reilut parikymmentä minuuttia keskikentällä ja ehti osoittaa lähinnä pelikovuuttaan. Arbeiter päästi vartiksi irti myös 16-vuotiaan Taaniel Ustan, joka kiitti luottamuksesta tekemällä maalin heti debyytissään.

— Agyiri antaa selvästi lisää voimaa meidän keskikentän pallolliseen peliin. Paulo tuo kovuutta kaksinkamppailuun - hän nostaa vaikka pelaajan ilmaan jos tarvitaan, Arbeiter luonnehti.

— Ja lopussa laitettiin nuori poika kärkeen juoksemaan. Hän on nopea, ja pystyy ratkaisemaan näitä pelejä.

Arbeiter oli vaihtanut ryhmityksensä alkukaudelta tuttuun kolmen topparin malliin, jossa kovan työmoraalin Manel ja Tuomas Ollila pääsivät loistamaan laitureina.

— Taktiikka määräytyy vastustajan ja sen heikkouksien mukaan, valmentaja kuittasi.

KTP:n seuraava ottelu on jo perjantaina AC Oulun vieraana.

Ottelun maalit

11 min 1-0 Jiri Kosken nopean heiton jälkeen Aleksi Pahkasalo ja Thomas Agyiri pelaavat komean seinän. Pahkasalo pamauttaa suoraan syötöstä upeasti etuyläkulmaan.

51 min 2-0 Agyiri levittää vasemmalle, josta Antti Mäkijärvi toimittaa tarkan keskityksen luukulle. Multanen ehtii palloon ensimmäisenä ja tuikkaa pallon takanurkkaan.

65 min 3-0 Manel pohjustaa maalin komealla nousulla ja laittamalla ex-KTP Giorgi Ositashvilin nippuun. Tuomas Ollila iskee pallon verkkoon lyhytsyöttökuvion päätteeksi.

66 min 4-0 Pahkasalo keskittää oikealta ja Mäkijärvi jatkaa. Maalivahti Antti Kuusinen torjuu, mutta avustava erotuomari näkee pallon käyneen maalissa.

72 min 5-0 Mäkijärvi keskittää upean harhautuksen jälkeen vasemmalta laidalta ja Multanen on terävänä. Tarkka jatko ohjautuu tolpan kautta maaliin.

75 min 5-1 TPV-puolustaja Juho Saarinen pääsee murtautumaan päätyyn ja toimittaa pallon takaviistoon. Tomi Ylinen siirtää pallon maaliin KTP-puolustuksen nukkuessa.

90 min 6-1 Oskari Liikonen pelaa syvältä pystyyn. 16-vuotias Taaniel Usta on jo lopettaa pelaamisen, mutta avustavan lippu ei nouse. Usta toimittaa pallon varmasti verkkoon

Luetuimmat

Kommentoidut