"Onko missään kohdassa kynnystä?" kysyi Jaana Argillander kääntyessään maalisuoralle Pyhtäällä – Reiskan maratonilla juoksi paralympiavoittaja ja arvokisamitalisteja

Näkövammaisen kestävyysurheilijan oppaalta ei saa loppua kunto kesken. Niinkin on entisen huippuhiihtäjän uran aikana käynyt.

Antti Kaarto

Arto Viljakainen käännähti kertomaan Jaana Argillanderille, että kohta käännytään jyrkästi vasempaan, ja sitten tulee vastaan jalkakäytävän reunakivi.
Arto Viljakainen käännähti kertomaan Jaana Argillanderille, että kohta käännytään jyrkästi vasempaan, ja sitten tulee vastaan jalkakäytävän reunakivi.

Monipuoliseksi juoksutapahtumaksi kasvanut Reiskan maraton houkutteli Pyhtäälle paralympiavoittajan ja muutamia arvokisamitalisteja.

Helsingissä sijaitsevan näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksen edustajiin kuuluivat esimerkiksi sokkopingiksen maailmanmestari Hanna Vilmi, parayleisurheilussa pituushypyn EM-pronssia voittanut Elisa Montonen ja hiihdossa paralympiakultaa sekä useita maailmanmestaruuksia voittanut Jaana Argillander.

– Iiriksen juoksukerho perustettiin 2015. Työyhteisössä oli juoksun harrastajia, ja ryhmään tuli sekä näkövammaisia juoksijoita että näkeviä oppaita. Tämä oli tällainen kerhon tulevan kauden avajaismatka, Argillander kertoi tultuaan maaliin oppaansa Arto Viljakaisen kanssa.

– Tunti on se maaginen raja, mihin aina yritän, ajan 1.03.06 juossut Argillander sanoi 10 kilometrin urakan jälkeen.

Antti Kaarto

Elmeri Nyström juoksi miesten kympin kolmoseksi ajalla 46.58.
Elmeri Nyström juoksi miesten kympin kolmoseksi ajalla 46.58.

Iiriksen juoksukerho lenkkeilee kerran viikossa. Argillanderin mukaan talvi-iltoina on mukava juosta, vaikka hän on hämärässä täysin sokea.

– Minulla on otsalamppu ja oppaalla heijastinliivi. En näe muuta kuin sen heijastuksen, jota seuraan.

Päivällä hän näkee vähän paremmin.

– Erotan, että Artolla (oppaalla) on keltainen liivi ja oranssi pusero. Näkökenttäni on hirveän kapea, en näe esimerkiksi asfaltissa olevia kuoppia. En tarvitse muuta mindfulnessia kuin juoksemisen, pitää olla koko ajan hirveän skarppina ja käyttää muita aisteja ympäristön havainnointiin, Argillander sanoo.

Opasta hän vertaa ralliauton kartanlukijaan.

– Opas kertoo, kuinka pitkä suora on, tuleeko ylä- vai alamäki ja miten pitkä, mihin kohta käännytään, milloin pitää väistää vastaantulevia pyöräilijöitä, milloin ohitetaan ihmisiä... Argillander luettelee.

Hän oli uransa huipulla Salt Lake Cityn paralympialaisissa vuonna 2002: kultaa, hopeaa ja pronssia. Oppaan piti huippuaikoina olla urheilijaa kovakuntoisempi.

– Minullakin oli oppaana mies. Hän tunsi heikkouteni ja vahvuuteni eri maastoissa ja tiesi, milloin pitää himmata ja milloin mennä kovempaa. Etäisyyden pitää pysyä koko ajan samana.

– Joskus kävi SM-kisoissa niin, että joku liikunnanohjaajaopiskelija oli oppaanani ja hyytyi ensimmäiseen mäkeen. Hän huuteli takaa että nyt oikealle ja nyt suoraan. Nyt naurattaa, mutta kyllä se urheilijana harmitti, Argillander kertoo.

Antti Kaarto

Naisten ja miesten 10 kilometrin voittajat saapuivat maaliin kimpassa: Imatran Urheilijoiden Heidi Horttanainen (42.50) ja Joutsenon Kullervon Niko Puumalainen (42.51).
Naisten ja miesten 10 kilometrin voittajat saapuivat maaliin kimpassa: Imatran Urheilijoiden Heidi Horttanainen (42.50) ja Joutsenon Kullervon Niko Puumalainen (42.51).

Kun Argillander kilpaili huipulla, hän eteni mahdollisimman nopeasti – ja siinä on riskinsä.

– Kyllä se on vähän pelottavaa. Mutta jos meinaa pärjätä, on pakko, ja onnettomuuksia voi tapahtua.

Pyhtäällä ei riskejä otettu, ja kokemus oli muutenkin miellyttävä.

– Tänään tuntui tosi turvalliselta. Oli hyvä ympäristö, ei ollut liikennettä. Helsinki City Runissa tai Tukholman maratonilla joutuu menemään riskillä. Täällä sai juosta rentona maalaismaisemissa, Argillander sanoi.

Lähtö on aina hankala paikka. Argillander ja Viljakainen käyttivät lähdössä heidän ranteensa yhdistävää hikinauhaa, jotta juoksija ei törmäilisi muihin.

Iiriksen Seppo Luusalo ei näe mitään. Koiran ja oppaan kanssa juokseva mies myönsi, että lähtösuora oli hankala.

– Musiikki soi, oli hirveä meteli. Opas soitti kelloa, jotta kuulin, missä hän juoksee. Jos tulee tiukka tilanne, pitää lyödä jarrua. Ja koira tietysti opastaa. Jos on kokenut koira, voi melkein juosta ilman opasta, Luusalo kertoi.

Uusimmat uutiset