KTP:n kauden avauspeli päävalmentajan mukaan "ihan ok", Musan Salama kaatui Porissa Antti Mäkijärven ja Taaniel Ustan maaleilla

KTP:n kauden avauspeli päävalmentajan mukaan "ihan ok", Musan Salama kaatui Porissa Antti Mäkijärven ja Taaniel Ustan maaleilla

Viime kaudesta reippaasti uudistunut KTP avasi kauden 2020 Suomen cupin ottelulla Porissa. Musan Salama kaatui Ykkösen cup-lohkon ottelussa 2–1 (1–0).

– 60 minuuttiin asti oli ihan ok-peli kauden ensimmäiseksi otteluksi. Sen jälkeen näkyi päätöksentekovaikeuksia hyökkäyspelissä ja puolustuksessa; prässätäänkö vai odotetaanko vähän alempana vastustajan ratkaisuja. Tehtiin vähän huonoja päätöksiä, KTP:n päävalmentaja Argo Arbeiter sanoi.

KTP:n avausmaalin teki 34. minuutilla Antti Mäkijärvi, joka sijoitti pallon alakulmaan Valtteri Vesiahon hyvän pystysyötön jälkeen.

2–0-johtomaalin iski Taaniel Usta 69. minuutilla. MuSan maalivahti Olli Hakanpää ei saanut irtopalloa kunnolla syliinsä ja Matias Lindfors nappasi sen. Lindfors syötti vapaana maalin edessä olleelle Ustalle, joka pani pallon verkkoon.

– 17-vuotias teki maalin, loistavaa. Päätöksenteossa hänelläkin on vielä kehitettävää, Arbeiter sanoi.

Vasenjalkainen Ruxi vakuutti topparina

Valmentajan mukaan KTP:n olisi pitänyt pystyä tappamaan peli vastahyökkäyksistä.

– Siellä oli toisella jaksolla tilaa, mutta jälleen se päätöksenteko oli huonoa 1 vastaan 1 ja 2 vastaan 2 -tilanteissa. Mutta ensimmäiseksi peliksi ihan ok, Arbeiter toisti.

MuSa pääsi kaventamaan rankkarista, kun Juuso Anttila joutui kaatamaan MuSa-pelaajan. Juuso Aalto ampui pallon yläriman kautta maaliin.

KTP:n tuorein pelaaja on vasta viikko sitten ryhmään liittynyt espanjalaistoppari Roger Bonet, taiteilijanimeltään Ruxi.

– Hän oli (vasempana) sivutopparina juuri sitä, mitä olemme kaivanneet. Vaihtojen myötä hän meni wing backiksi (puolustaja-laituriksi), siinä hän ei ollut ihan niin hyvä, koska ei ole harjoitellut sitä pelipaikkaa, Arbeiter luonnehti.

KTP:n 19:stä sopimuspelaajasta poissa olivat Anton Eerola, Tuukka Kurki, 17-vuotiaiden maajoukkuetehtävissä ollut Niklas Leinonen, Miika Kolsi ja maalivahti Pyry Piirainen.

Cupissa saavat pelata vain sopimuksen tehneet pelaajat, joten testimiehiä ei kentällä nähty.

Cup jatkuu KTP:n osalta ensi lauantaina, jolloin Arto Tolsa -areenalle saapuu EIF.

KTP:n kokoonpano:

MuSa–KTP 1–2 (0–1)

34. Antti Mäkijärvi 0–1, 69. Taaniel Usta 0–2, 82. Juuso Aalto 1–2 rp.

KTP: Anton Lepola; Roger Bonet, Paavo Voutilainen (79. Juuso Anttila), Valtteri Vesiaho; Tuomas Ollila (64. Matias Paavola), Thomas Agyiri, David Ramadingaye, Hindrek Ojamaa; Antti Mäkijärvi, Taaniel Usta (71. Kimi Kolsi), Matias Lindfors.