”Varsin hyvä tuuraaja, jos tarvetta tulee” – Jere Heikkilä teki lukkaridebyytin miesten peleissä

Matias Hangasmaa palaa kuitenkin pian lautasen ääreen. HP otti jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa.

Ella Karttunen

HP:n Tuisku Tuovinen syöksyi pesään.
HP:n Tuisku Tuovinen syöksyi pesään.

Hurjaa otteluruuhkaa läpi kahlaava Haminan Palloilijat päätti sunnuntaina antaa huilivuoron luottolukkari Matias Hangasmaalle.

Tulostaululla se ei näkynyt, sillä HP otti Alavuden Peli-Veikkojen kustannuksella jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa. Loppulukemiksi kirjattiin 2–0 (2–1, 8–5).

– Kohtalaisen unelias esitys meiltä, mutta tärkeät pisteet. Olen tyytyväinen, että pystymme voittamaan vähän heikommallakin pelillä, kotijoukkueen pelinjohtaja Juho Kaikko tiivisti.

Vakiolukkari Hangasmaa kehui tuuraajaansa

Suurin huomio ottelussa kiinnittyi 19-vuotiaaseen HP-kasvattiin, Jere Heikkilään, joka debytoi miesten peleissä lukkarina.

– Kaksi vuotta on ollut taukoa, mutta tällä kaudella olen taas pelannut poikien superpesistä lukkarina Hyvinkään Tahkossa, Heikkilä kertoi.

– Ihan ok se meni, mutta tuntui, että koko ajan oli sellaista pientä virhettä siellä mukana. Vähän jäi hampaankoloon, Heikkilä myönsi.

Hieman hermostuneesti aloittanut Heikkilä sai nopeasti juonesta kiinni ja syöttö pysyi hyvin lautasella. Ykköslukkari Hangasmaa seurasi lupauksen otteita tarkasti siviilivaatteet niskassaan.

– Ensimmäinen miesten peli jännitti varmasti, mutta Jere selvisi tosi hyvin, Hangasmaa arvioi.

– Ei kyllä jännittänyt kovinkaan paljon, Heikkilä itse vakuutteli.

Hangasmaa iloitsi erityisesti Heikkilän rohkeudesta.

– Vähän siellä oli rytmittämisjuttuja ja muuta, mutta ne tulevat sieltä, kun tulee pelejä alle. Jere uskalsi heittää väärää, ja ei pelännyt mitään – niin lukkarin pitääkin pelata, Hangasmaa kehui.

– Siinä on varsin hyvä tuuraaja, jos tarvetta tulee.

Vieraiden pelinjohtaja varovaisen tyytyväinen

Myös pelinjohtaja Kaikko oli tyytyväinen Heikkilän esitykseen, mutta muistutti joukkueen palaavan pian normaaliin päiväjärjestykseen.

– Olen tyytyväinen, vaikka lopussa alkoikin vähän lipsua.

– Matias palaa lautasen ääreen, mutta menemme tilanteen mukaan. Jere on pelannut hyvin, ja myös lyönyt hyvin. Koitetaan hyödyntää niitä jätkiä, jotka ovat kuumia.

Kuumana on ainakin jokeripaidassa viihtyvä Henri Heikkilä, joka löi Tuisku Tuovisen ohella HP:n avausjakson ainoat juoksut. Alavus kärkkyi jopa ensimmäisen jakson voittoa kavennettuaan viimeisessä vuorossa tilanteeksi 2–1, mutta isku ei aivan riittänyt.

– Ekalla jaksolla puuttui kovuus – meillä olisi ollut ihan paikat ratkaista. Tämä oli kuitenkin ihan ok suoritus, sillä viimeiset kolme ottelua ovat olleet aivan kauheita. Niistä olisi melkein pitänyt palauttaa pääsyliput, nousijajoukkueen pelinjohtaja Toni Juurakko sanoi.

HP on Vallikentällä silkkaa terästä

HP ei ole menettänyt tällä kaudella jaksoakaan kotikentällään, eikä Alavus pystynyt toisellakaan jaksolla horjuttamaan tilastoa.

Kolmesta ensimmäisestä juoksusta kaksi tuli Alavuden harhaheitoista ja kaikkiaan HP kasasi jaksoon kahdeksan onnistumista.

Viime kaudella HP-paidassa 61 juoksua lyöneen Mikko Mahlamäen johdolla Alavus kiri kahdesti iskuetäisyydelle (5–3 ja 8–5), mutta todellista uhkaa HP:n kotivoitolle ei ollut.

– Ulkopeli on ollut koko kauden hyvää, mutta nyt ehkä pikkaisen notkahdimme, Kaikko harmitteli.

– Kotiuttamiseen olen ihan tyytyväinen. Silloin kun piti pinnat lyödä, niin taas kyllä lyötiin. Heme (Henri Heikkilä) ja Tuisku (Tuovinen) olivat erinomaisia. Olen myös tyytyväinen, että Mäkelän Otsollakin on alkanut peli tuossa takatilanteessa vähän aukeamaan.

Runkosarjaa on HP:n osalta jäljellä viisi ottelua. Seuraava ottelu on keskiviikkona Alajärven Ankkurien isäntänä.

Näin pelattiin

Ottelun ratkaisu

Sarjanousija Alavus antoi kunnon vastuksen ja taisteli tosissaan ensimmäisen jakson voitosta. Vieraiden harhaheitot käynnistivät toisen jakson alussa HP:n koneet ja juoksuja alkoi vihdoin tipahdella. Alavus kiristi vielä, mutta HP:n keskinkertainenkin iltapuhde riitti täyteen pistepottiin.

Kentän tähti

Henri Heikkilä on ilmiliekeissä. Mies on sarjan ykkönen kärkilyönneissä (6,2 ottelua kohti) ja tuoduissa juoksuissa (1,6), kun lasketaan vähintään kymmenen ottelua pelanneiden keskiarvot. Kärkilyöntiprosenteissa (81) Heikkilä on täysin omaa luokkaansa ja leikitteli sunnuntainakin saldon 8/9.

Uusimmat uutiset