Jaron kolme maalia oli liikaa — KTP teki muutoksia läpi pelin, mutta pisteet jäivät Pietarsaareen

KTP ei saanut mukaansa yhtään pistettä Pietarsaaren Keskuskentältä. Kotkalaisten otteet olivat ensimmäisellä puoliajalla korkealla tasolla ja taukotilanne olisi voinut olla vierasjoukkueen. Toinen jakso oli selvästi hankalampi, kun Jaro siirtyi kahden maalin johtoasemassa puolustamaan tiivisti.

Pekka Kimpanpää

Joukkeiden aiempi kohtaaminen päättyi Arto Tolsa -areenalla tasapeliin. Kuva toukokuun ottelusta.
Joukkeiden aiempi kohtaaminen päättyi Arto Tolsa -areenalla tasapeliin. Kuva toukokuun ottelusta.

Ykkösen ottelu Pietarsaaressa päättyi kotijoukkueen hyväksi lukemin 3— 2 (2— 1).

Avausmaali tuli seitsemän minuutin pelin jälkeen nopealla vastahyökkäyksellä, jonka viimeisteli Severi Kähkönen. Maalin lisäksi pietarsaarelaisilla oli kaksi vaarallista tilannetta, jotka päättyivät tuloksettomina. KTP pääsi otteluun mukaan ja hallitsi välillä kenttätapahtumia. Vieraiden tasoitus tuli puolen tunnin kohdalla onnekkaasti, kun Jaron puolustaja liukui keskityksen omaan maaliin.

Jaron kolmannen maalin jälkeen jouduimme taas tekemään muutoksia ja ottamaan riskejä. — Argo Arbeiter

KTP pelasi rohkeasti. Etenkin avausjaksolla peliä avattiin sekä laitojen että keskustan kautta useamman pelaajan voimin, kuten edellisessä ottelussa Tammisaaressa. Onni ei kuitenkaan ollut vierasjoukkueen matkassa. Juuri ennen taukoa Jaro siirtyi johtoon, kun Papa Niang puski pallon maaliin.

— Avausjaksolla pääsimme keskikentältä hyvin eteenpäin. Meillä oli hyvä ote pelistä, mutta emme onnistuneet maalinteossa, sanoi valmentaja Argo Arbeiter.

Puolustus toimi avausjaksolla

Avausjaksolla KTP puolusti kurinalaisesti. Kotijoukkueen nuoret pelaajat hävisivät kaksinkamppailut vahvojen vieraiden kanssa. Laitapuolustaja Gasparin Subirats sai tehdä hartiavoimin töitä omalla tontillaan ja selvitti monta vaikeaa tilannetta edukseen. Subiratsilla oli selkeä näkemys ottelusta.

— Molemmat joukkueet pelasivat hyvää futista. Jaro aloitti meitä paremmin ja heidän toinen maalinsa vaikutti peliimme jonkin verran. Pelimme ei olisi kaivannut suuria muutoksia. Meidän olisi pitänyt olla vieläkin rohkeampia ja pelata palloa enemmän linjan taakse. Kolmas maali vaikutti siten, että jouduimme kunnolla takaa-ajajiksi, sanoi Subirats.

Tauolla tehtiin muutoksia

Jaron kolmannen maalin jälkeen joukkue vetäytyi kuoreensa ja laski puolustuslinjansa alemmaksi. Se hankaloitti vieraiden pelaamista etenkin keskustan kautta, sillä pelaajia oli siellä paljon. Laitojen lautta KTP pääsi etenemään helpommin, mutta keskitykset eivät löytäneet omia pelaajia.

— Tauolla teimme peliimme pieniä muutoksia. Tarkoituksena oli pelata helpommin ja nopeammin pallo vastustajan maalille. Sillä tavalla onnistuimme tekemään toisen maalimme, kertoi Arbeiter.

Ottelun lopussa Kalle Multanen puski kulman jälkitilanteessa pallon tolppaan. Hetkeä myöhemmin KTP kavensi yliajalla, kun vaihdosta kentälle tullut Miro Schwalenstöcker puski hienon keskityksen takatolpalta sisään.

— Jaron kolmannen maalin jälkeen jouduimme taas tekemään muutoksia ja ottamaan riskejä. Pelaajat onnistuivat hyvin tehtävissään ja siitä nostan heille hattua. Meillä oli monta hyvää maalipaikkaa toisellakin jaksolla. Mutta emme onnistuneet ja joskus jalkapalloa on sellaista.

— Muutimme pelimme entistä hyökkäävämmäksi. Yritimme tehdä tilaa keskellä pystyjuoksuja varten, mutta tekeminen ei ollut riittävän laadukasta. Tilaa Jaron puolustuksen takana mielestäni oli ihan tarpeeksi. Lopussa yritimme riskillä laidoilta läpi ja sieltä keskityksiä, mutta emme vain onnistuneet, harmitteli Arbeiter.

Luetuimmat