Peli-Karhujen nousukarsinta alkoi tappiolla, ensi lauantaina on paljon pelissä – "Mielestäni olimme pallollisesti parempi joukkue"

Kimmo Seppälä

Samuli Nieminen
Samuli Nieminen

Peli-Karhujen nousukarsinta jalkapallon Kolmosesta Kakkoseen alkoi lauantaina tappiolla. Eteläisen alueen Kolmosen A-lohkon voittanut Käpylän Pallo kaatoi itälohkon voittaneen PeKan Helsingissä 2–0 (0–0).

PeKan ei tarvinnut hävetä otteitaan vielä viime kaudella Kakkosessa pelannutta KäPaa vastaan.

– Todella hyvä ja kovavauhtinen peli. Eroa joukkueiden välillä oli vain siinä, kumpi teki maalit. Mielestäni olimme pallollisesti parempi joukkue ja paikkoja oli, tolppaa ja muuta, PeKan valmentaja Samuli Nieminen sanoi.

– He olivat paikoissaan tehokkaita, mutta oli heilläkin enemmän kuin kaksi paikkaa. Ville Särkkä (PeKan maalivahti) pelasti muutaman maalin.

KäPan avausmaalin viimeisteli 35-vuotias konkari, paljon Ykköstä ja vähän liigaakin HIFK:ssa pelannut Tuomas Mustonen. Hän riisti pallon PeKan topparilta ja sijoitti pallon alakulmaan.

– Ehkä siinä riistossa saattoi oli rike, mutta en viitsi selitellä, Nieminen sanoi.

KäPan toisen maalin puski kulmapotkusta sisään Daniel Heikkinen.

Nousu Kakkoseen ratkeaa kolmen joukkueen lohkossa, jonka kaksi parasta vaihtavat sarjatasoa. Ensi lauantaina PeKa kohtaa Arto Tolsa -areenalla eteläisen alueen B-lohkossa toiseksi sijoittuneen porvoolaisen Futuran.

Nousulohko päättyy lauantaina 31. lokakuuta otteluun Futura–KäPa.

– Olisi ollut hyvä saada täältä tulos mukaan, mutta voitetaan ensi lauantaina ja toivotaan, että KäPakin hoitaa Futuran, Nieminen sanoi.

Kommentoidut