Aleksi Leppä jäi niukasti mitaleilta sotilaiden MM-kisoissa — Voittajan väitetään tehneen aseeseen sääntöjen vastaisia muutoksia

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä sijoittui neljänneksi kiväärin pika-ammunnassa. Voittajaksi julistettiin Bo Cao, mutta kiinalaisen menettely kisan aikana aiheutti kuohuntaa.

Ampumaurheiluliitto/Lassi Palo

Aleksi Leppä jatkoi kisataivaltaan sotilaiden MM-kisoissa Kiinassa.  Arkistokuva MM-kisoista vuodelta 2018.
Aleksi Leppä jatkoi kisataivaltaan sotilaiden MM-kisoissa Kiinassa. Arkistokuva MM-kisoista vuodelta 2018.

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä jatkoi kisataivaltaan sotilaiden MM-kisoissa Kiinan Wuhanissa. Perjantaina kisoissa ammuttiin 300 metrin kiväärin pika-ammunta. Leppä ampui tuloksen 572, joka oikeutti neljänteen sijaan. Kisassa mukana oli myös Juho Autio, joka sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 569.

Kisan voitti kiinalainen Bo Cao tuloksella 574. Caon voitto aiheutti kulissien takana spekulaatioita, sillä hänen väitetään tehneen aseeseen sääntöjen vastaisia säätöjä.

— Leppä menettänee pikamitalin tuomarin huonon toiminnan vuoksi. Cao muutteli vakiokiväärin perää sääntöjen vastaisesti. Asiasta huomautettiin kahdelle eri tuomarille, mutta he eivät puuttuneet asiaan. Suomen joukkueen valmentaja Matti Viljakainen teki vetoomuksen vetoomusjyrylle, mutta asiasta ei ole kuulunut mitään, kilpailun tuomaristoon kuulunut Mikko Taussi kommentoi.

Lepän mukaan kisassa oli perushyvää tekemistä ja paljon hyviä osumia.

— Tänään oli perushyvää ammuntaa. Harmi vaan, että ei ollut tuuria ollenkaan. Ei jäänyt mitali paljosta kiinni. Kuulin, että kiinalaiset säätelivät aseitaan sääntöjen vastaisesti, mutta en usko, että mahdollinen protesti menee läpi.

Juttua täydennetty klo 18.14: Suomen vetoomus hylättiin.