Karhulan Katajaisten Aliisa Kiiskelle suvereeni Suomen mestaruus kävelyssä, Aatu Sihvoselle SM-hopeaa 15-vuotiaiden seiväshypyssä

SUL/Jyrki Repola

Karhulan Katajaisten Aliisa Kiiski oli ylivoimainen 15-vuotiaiden SM-ratakävelyssä.
Karhulan Katajaisten Aliisa Kiiski oli ylivoimainen 15-vuotiaiden SM-ratakävelyssä.

Viikonloppuna Naantalissa käydyissä 14–15-vuotiaiden yleisurheilun SM-kilpailussa saatiin eteläkymenlaaksolainen mestari. Karhulan Katajaisten Aliisa Kiiski voitti 15-vuotiaiden tyttöjen 3 000 metrin kävelyn ajalla 15.41,86.

Toiseksi tullut Kalannin Vankan Aino Saarinen hävisi mestarille puolitoista minuuttia. Kiiski käveli minuutin nopeammin kuin 15-vuotiaiden poikien kisan voittanut Vahdon Tuiskun Samuel Marku.

Suomen Urheiluliiton tiedotteen mukaan Kiiski lähti parantamaan ennätystään, joka on 15.15,98.

– Ensimmäisen kilometrin kävelin alle viiden minuutin eli tavoitevauhtia, mutta sitten vauhti hyytyi helteessä aika pahasti ja kävely tuntui rankalta. Olisin varmaan pystynyt nopeampaan aikaan, jos olisi ollut tasaväkinen kirittäjä, Kiiski sanoi tiedotteessa.

Kiiskeä valmentaa kävelyn olympiaedustaja ja SUL:n kävelyvalmentaja Jani Lehtinen.

– Kävelyssä kiinnostaa erityisesti se, että tekniikka on pidettävä koossa väsyneenäkin, Kiiski kertoi.

Kiiski voitti viime vuonna SM-kultaa vuotta nuorempien saman matkan kävelyssä.

14-vuotiaiden seiväsmestariksi viime vuonna hypännyt Katajaisten Aatu Sihvonen sai 15-vuotiaissa hopeaa tuloksella 385. SM-kulta lähti tuloksella 400, Sihvosen ennätys on 401.

Katajaisten Kira Kaipiainen jäi täpärästi mitalista 14-vuotiaiden 80 metrin aitajuoksussa. Aika 12,49 jäi pronssista 0,12 sekunnin päähän.

16–17-vuotiaat kilpailivat SM-mitaleista Pedersöressä. 10 parhaan joukkoon ylsivät 16-vuotiaiden kiekonheitossa KarhKan Eliel Mulari (8:s) ja 17-vuotiaiden kuulantyönnössä seuratoveri Gita Reinholm (8:s).

Uusimmat uutiset