Alex Anttilalle jälleen yksi crosskart-pytty kaappiin – Kytkinongelma ei näkynyt tuloksissa Kauhajoella

Linda Varoma

Alex Anttila crosskart-autonsa ratissa.
Alex Anttila crosskart-autonsa ratissa.

Crosskart-autoilla ei tällä kaudella ajeta koronaviruksen vuoksi SM-sarjaa, mutta kisoja riittää silti. Kotkalainen Alex Anttila nappasi lauantaina voiton Kauhajoen UA:n järjestämän crosskart-sarjan viimeisessä osakilpailussa ja otti samalla nimiinsä koko sarjan voiton 85-kuutioisten luokassa.

Anttila ajoi Kauhajoella ensimmäisen ja toisen alkuerän voittoon sekä oli kolmannessa kolmas. Finaalin hän voitti.

Hän oli aiemmin voittanut kolmeosaisessa sarjassa yhden osakilpailun, toinen osakilpailu jäi väliin ratavenekisan vuoksi. Lauantain osakilpailuvoitto tiesi sarjan mestaruutta, kun kolmesta osakilpailusta mukaan loppupisteisiin laskettiin kahden parhaan kisan tulokset.

Anttilalla oli Kauhajoella ongelmia kytkimen kanssa, minkä takia lähdöt eivät onnistuneet. Lähtö on lajissa tärkeässä osassa, mutta Anttila otti sijoituksensa ohittelemalla.

Uusimmat uutiset