KTP joutuu jo katselemaan peruutuspeiliin, mutta uusia pelaajia ei näillä näkymin hankita — ”Sitten omat nuoret joutuvat penkille”

Sarjajumbo AC Kajaanikin haki täydet pisteet Kotkasta.

Linda Varoma

AC Kajaanin Matias Juntunen tuuletti avausmaalia sormi pystyssä. Jiri Koskea ja Manelia sapetti.
AC Kajaanin Matias Juntunen tuuletti avausmaalia sormi pystyssä. Jiri Koskea ja Manelia sapetti.

Totuus on, että kärkikahinoihin povatulla KTP:lla on sarjan puolivälin krouvissa matkaa nousijan paikalle 21 pistettä. Kannattaakin ennemmin vilkuilla taakse, sillä suoran putoajan paikkaan eroa on seitsemän pistettä.

KTP:n suo syveni lauantaina 2 145:n katsojan edessä, kun sarjajumbo AC Kajaani haki Arto Tolsa Areenalta 0—2 (0—1) -vierasvoiton.

— Harmittaa ihan tosissaan. Pallo ei tahtonut mennä mitenkään maaliin ja omassa päässä sattui kaksi karmeaa virhettä, KTP:n päävalmentaja Argo Arbeiter tiivisti.

Töitä, töitä

Alkaa kuulostaa tutulta. KTP ei ole pystynyt nollaamaan vastustajaansa vielä yhdessäkään seitsemästä kotipelistään. Viimeiset kolme kotipeliä KTP on jäänyt itsekin maaleitta — ja sarjapisteittä.

— Nyt pitää tehdä töitä ja saada virheitä pois, Arbeiter mietti.

KTP:lla oli omat maalintekopaikkansa, joskin viimeistä kymmentä minuuttia lukuun ottamatta tilanteet kirjattiin jotakuinkin tasan.

Ensimmäisellä jaksolla Kalle Multanen ohjasi Tuomas Ollilan keskityksen tolppaan. Vasemman pystypuun kestävyyttä kokeili puolestaan Kasperi Liikonen.

— Sanoin pelaajillekin kopissa, että jalkapallo on välillä raakaa. Paikkoja oli paljon, Arbeiter sanoi.

”Jalkapalloilullisesti parempia”

Parhaat paikat KTP sai kuitenkin jälleen kerran vasta ottelun lopun takaa-ajossa. Multanen puski ylärimaan ja seuraavasta hyökkäyksestä hän laukoi läheltä yli.

Vapaapotkuspesialisti Aleksi Pahkasalo oli otettu tutusti vaihtoon ennen loppukiriä, joten Antti Mäkijärvi pääsi kokeilemaan vapaapotkua täydellisestä paikasta kuudentoista rajalta — heikolla menestyksellä. Huippupaikka siunaantui lisäajalla myös vaihtomies Miro Schwalenstöckerille.

— Olimme kentällä jalkapalloilullisesti parempia, mutta se ei merkitse mitään, Arbeiter kertoi.

Epäonnensoturi Manel

Kajaani oli kuitenkin aktiivinen ja tehokas. Ajanpelaamisen äärimmilleen vienyt vierasjoukkue juhli villisti kauden toista voittoaan.

— Olimme onnekkaitakin, sillä KTP:llakin oli omat paikkansa. Täytyy olla tyytyväinen, että kerrankin meni näin päin, Kajaanin valmentaja Mika Lumijärvi iloitsi.

— Kotimatkamme lyheni ainakin 400 kilometriä.

Vain yhden nollapelin koko kaudella pelannut KTP-puolustus oli jälleen haavoittuvainen. Kajaanin ensimmäinen maali syntyi täydellisenä lahjana espanjalaispuolustaja Manelin epäonnistumisesta.

— Kaksi aika karmeaa virhettä, varsinkin Manelin putsaus. Miten sen sanoisi... Sellaista ei voi tehdä.

0—1-maalissa Kajaani hyökkäsi vaarattoman oloisesti ja keskitys kaartoi suoraan Manelille. Espanjalainen kuitenkin hermoili ja ohjasi pallon suoraan Matias Juntuselle, joka siirsi pallon varmasti verkkoon.

0—2-maali lopetti KTP:n loppukirin ennen kuin se pääsi kunnolla alkamaankaan. Kymmenen minuuttia aiemmin kentälle vaihdettu Thiago Trindade sai pallon rangaistusalueen ulkopuolella ja lähetti vihaisen laukauksen takanurkkaan.

Omille nuorille tilaisuuksia?

Keskikenttä kaipaisi kuitenkin eniten vahvistusta. Testissä ollut japanilaispelaaja Takuya Matsunaga sai paremman tarjouksen Maltalta.

— Käyttöä olisi ollut, mutta money talks, Arbeiter kuittasi.

Kilpailullisesti KTP tuntuu heittäneen jo hanskat tiskiin kuluvan kauden osalta. Uusia pelaajia ei näillä näkymin enää hankita.

— Muutama vaihtoehto on. Jos otamme uuden pelaajan keskikentälle, jossa tarvetta olisi, niin sitten omat nuoret joutuvat penkille. Onko se sitten hyvä ajatus, Arbeiter kysyy.

— Pitää miettiä pidemmässä kaavassa. Jos saamme kasvatettua omia pelaajia riittävälle tasolle ensi kaudeksi, niin se on mun mielestä parempi juttu.

KTP pelaa seuraavaksi maanantaina 22. heinäkuuta, kun Arto Tolsa -areenalle saapuu sarjajumboksi valahtanut Myllykosken Pallo.

Luetuimmat

Kommentoidut