Pulkkanen ei löytänyt väyliä Italiassa — Iso potti on kuitenkin edelleen tähtäimessä

GIORGIO MAIOZZI

Tapio Pulkkanen
Tapio Pulkkanen

Kymen Golfin Tapio Pulkkanen lähtee 18. sijalta Italian avoimen mestaruusturnauksen päätöspäivään sunnuntaina. Torstain avauskierroksen jälkeen 7 miljoonan dollarin kisan kärkipaikalla ollut Pulkkanen pelasi lauantaina toisen 72 lyönnin kierroksen peräkkäin ja joutui päästämään terävimmän kärjen karkuun. Uran toiseksi suurin palkintopotti on kuitenkin vielä hyvin ulottuvilla, sillä Pulkkasen (—5/64+72+72) ero seitsemänteenkin sijaan on vain kolme lyöntiä.

Pulkkanen teki kolmannella kierroksella kaksi birdietä ja kolme bogia, joista kaksi tuli par-viitosilla.

— Ysillä meni avaus metsään ja 17:nnellä osuin puuhun, josta pallo pomppasi sivuun, Pulkkanen kuvaili vaikeuksia pitkillä rei’illä.

— Vähän heikkoa oli pitkä peli tänään. Ei oikein väylä löytynyt tiiltä ja sen vuoksi ei ollut paljon birdie-paikkoja. Ihan hyvää taistelua kuitenkin, ja nyt rangella sain vähän lyönnistä taas kiinni.

Korhosella ja Samoojalla vaikeaa

Pulkkanen oli vaikeuksistaan huolimatta päivän paras suomalainen. Mikko Korhonen (—2) putosi 75 lyönnin kierroksen myötä jaetulle 36. sijalle. Kalle Samooja käytti kierrokseen 77 lyöntiä ja jakaa nyt 63. sijaa tuloksessa +3.

Italian Openin kärjessä jatkaa Englannin Matthew Fitzpatrick (—13), jolla on lyönnin etumatka USA:n Kurt Kitayamaan.

Pulkkanen lähtee päätöskierrokselle sunnuntaina kello 12.11 Suomen aikaa. Pelikaverina on Englannin Tyrrell Hatton, maailmanlistan 51:s.

Uusimmat uutiset