Kymijokiviesti vaihtaa suuntaa — lauantaina juostaan Kotkasta Kouvolaan

Antti-Jussi Korhonen

Kymen Vartiointipalvelu pääsi suihkuttamaan kuohujuomaa Kymijokiviestin voiton kunniaksi vuosi sitten. Arkistokuva.
Kymen Vartiointipalvelu pääsi suihkuttamaan kuohujuomaa Kymijokiviestin voiton kunniaksi vuosi sitten. Arkistokuva.

Kahdeksas Kymijokiviesti juostaan tulevana lauantaina. Aiempina vuosina lähtö on ollut Korian sillalta ja maali Vellamon luiskalla Kotkassa, mutta tällä kertaa suunta muuttuu. Nyt lähtö on Vellamon luota ja maali siirtyy Kouvolan keskustaan Pohjolatorille.

— Reitti on muuten pääosin sama kuin aiemmin, tapahtumavastaava Jarmo Kiintola sanoo.

Yksi reittimuutos on Inkeroisissa, jossa vesivoimalaitoksen patosilta ei ole käytössä patoluukun peruskorjauksen vuoksi. Tänä vuonna tapahtumaan lisättiin yhdeksäs osuus, kahden kilometrin sprinttiosuus Myllykoskella. Muutoksella pyritään entisestään madaltamaan kynnystä mukaan lähtemiselle. Samalla järjestäjät päättivät muuttaa reitin suuntaa etelästä pohjoiseen.

Luvassa hellettä ja mahdollisesti ukkoskuuroja

Yhdeksän henkilön muodostamia joukkueita on tällä hetkellä ilmoittautunut 27 kappaletta (23 avoimeen sarjaan ja neljä naisten sarjaan). Viestin osuudet ovat pituudeltaan 2–11 kilometriä.

Kolme juoksijaa aikoo suoriutua 66 kilometrin matkasta soolona. Kaikkiaan mukana on noin 250 juoksijaa. Kiintolan mukaan mukaan ehtii vielä ilmoittautua.

Sääennuste lupaa lauantaille hellelukemia ja mahdollisesti ukkoskuuroja Kymenlaaksoon.

— Juomapisteitä on jokaisella osuudella. Sitten jos jossain alkaa jyristää, niin sille ei mitään voi. Tämä on ulkoilmaurheilua, Kiintola muistuttaa.

Kymijokiviestin lähtölaukaus on lauantaina Kotkassa kello 10. Voittajajoukkueen arvioidaan käyttävän matkaan noin neljä tuntia ja viimeinen joukkue on perillä arviolta kello 17. Toissa vuonna soolojuoksun voittajan käytti aikaa vajaat kuusi tuntia.

Reitti kulkee seuraavasti: Kotkansaari–Langinkoski–Korkeakoski–Laajakoski–Kultaa–Huruksela–Anjala–Inkeroinen–Keltakangas–Myllykoski–Rantatie–Mäkikylä–Kouvola.

Kymijokiviesti lauantaina 8.6. kello 10 alkaen. Tarkempi reittikartta ja linkki kilpailun aikaiseen gps-seurantaan: www.kymijokiviesti.fi