KTP:lle kolme uutta pelaajasopimusta: Jiri Koski ja Manel Subirats aloittavat kolmannen kautensa, Paavo Voutilainen tuo kokemusta Veikkausliigasta

KSML/Risto Aalto

KTP:n maalivahti Jiri Koski torjui JJK:n Saku Leppäsen rangaistuspotkun syyskuussa Jyväskylässä. Tulevalla kaudella Koski ja Leppänen pelaavat molemmat Kotkassa.

KTP ilmoittaa solmineensa pelaajasopimukset Paavo Voutilaisen, Jiri Kosken sekä Manel Subiratsin kanssa. Kosken ja Manelin pelaajasopimukset ovat yksivuotisia, Voutilaisen kanssa tehty sopimus kaksivuotinen.

23-vuotias maalivahti Koski aloittaa siis jo kolmannen kauden KTP:n maalin suulla. Talvikauden hän on pelannut Futsalia HJK:n paidassa, ja kertoo että päätös jatkosta KTP:ssä oli lopulta melko helppo.

— KTP tulee olemaan minulle aina sellainen seura, johon tulemisesta on helppoa tehdä päätös. Uusi valmennus on tuonut uudenlaisen kovuuden ja vauhdin treeneihin. Uskon, että he saavat samat piirteet näkymään myös peleissä, joten odotan innolla tulevaa kautta, kertoo Koski seuran tiedotteessa.

Kokemusta Veikkausliigasta

Topparin tontilla viihtyvä Voutilainen siirtyy Kotkaan FC Lahdesta, jossa 19-vuotias nuorukainen on ehtinyt hankkia mukavasti jo liigakokemustakin. Debyyttinsä Suomen korkeimmalla sarjatasolla hän teki jo vuonna 2016. Viime kaudella Voutilainen pelasi Lahden paidassa kolmessatoista Veikkausliigaottelussa.

Päävalmentaja Argo Arbeiter vakuuttui Voutilaisen otteista harjoitusotteluissa.

— Voutilainen pystyy kehittymään varmasti vielä paljon, ja hänestä tulee olemaan meille paljon hyötyä jo tällä kaudella. On hänestä itsestään kiinni murtautuuko hän avauskokoonpanon pelaajaksi, Arbeiter sanoo tiedotteessa.

Rauhallisuutta puolustuslinjaan

Manel Subirats Gasparin, kotkalaisille ja muille tutuille pelkkä Manel, aloittaa Kosken tavoin kolmannen kautensa vihreävalkoisissa. Kokenut 32-vuotias tuo taatusti rauhallisuutta ja varmuutta niin puolustuslinjaan kuin pukukoppiinkin. Kotikulmillaan Kataloniassa talvikuukaudet viettänyt laitapakki uskoo KTP:n pystyvän hyvään kauteen.

— Tunnen, että KTP on kuin perhettäni, joten päätös jatkosta oli helppo ja sopimuksen yksityiskohdista päästiin sopuun nopeasti. Tulin takaisin Suomeen viime viikolla, ja Barcelonassa olen lomaillut ja huolehtinut fyysisestä kunnostani, Manel kertoo.

KTP:n sopimuspelaajat 2019:

Maalivahdit: Jiri Koski, Pyry Piirainen

Puolustus: Juuso Anttila, Sebastian Dolivo, Manel, Miika Kolsi, Juuso Laitinen, Tuomas Ollila, Matias Paavola, Paavo Voutilainen

Keskikenttä/hyökkäys: Anton Eerola, Kimi Kolsi, Tuukka Kurki, Jimi Lassila, Saku Leppänen, Matias Lindfors, Kalle Multanen, Aleksi Pahkasalo, Jean Silva