”Hirveää ulkopeliä” — Vallikentällä nähtiin peräti 46 juoksua, kun pudotuspelijoukkueiden räpylät vuotivat

HP hävisi lähes kolme ja puolituntisen juoksuiloittelun supervuoroparin jälkeen. Pudotuspeleissä vastaan tulee Puijon Pesis.

Ella Karttunen

Ulvilan lukkari, kuusi juoksua lyönyt Jesse Jokela katseli, kuinka Juha Toikka (3 lyötyä) mojautti palloa.
Ulvilan lukkari, kuusi juoksua lyönyt Jesse Jokela katseli, kuinka Juha Toikka (3 lyötyä) mojautti palloa.

Kun 46:n juoksun ottelu kestää kahden jalkapallopelin verran, ja joukkueet menettävät jokaisessa kolmessa jaksossa selvän johtonsa, niin voidaan hyvällä syyllä puhua erikoisesta pesäpallo-ottelusta.

Sellaisen tarjoilivat keskiviikkona kuntopuntarin pahnan pohjimmaiset, mutta silti pudotuspeleihin jatkavat Haminan Palloilijat ja Ulvilan Pesä-Veikot. Ilotulitus päättyi lopulta Ulvilan vierasvoittoon lukemin 1—2 (7—8, 13—11, 3—4).

— Ei tuolla ollut pesäpallon kanssa mitään tekemistä. Ihan hirveää, jo kuudennen peräkkäisen tappion kokenut HP:n pelinjohtaja Juho Kaikko harmitteli.

Ei tullutkaan helppoa paluuta voittoihin

Loukkaantumisten runtelema kotijoukkue joutui jälleen erikoisella kokoonpanolla otteluun, ja keskiviikko saattoi viedä lisää miehiä sairastuvalle. Kokoonpanoon oli nostettu Verneri Taurama, ja Juha Toikkaa kokeiltiin nyt kopparina.

— Julli (Toikka) pelasi ihan ok-ottelun. Täytyy myös kehua nuoria — Verneri ja Jere (Heikkilä) pelasivat sisällä hienosti, Kaikko sanoi.

Ottelussa alkoi tapahtua toden teolla kahden hiljaisen vuoroparin jälkeen. HP karkasi kolmannessa vuorossa 6—0 johtoon — kuuden eri lyöjän voimin.

Hätäisimmät odottivat jo näkevänsä helpon paluun takaisin voittojen tielle, mutta kaikkea muuta. Ulvila vastasi samalla mitalla kolmannen lopettavalla.

HP:n Mikko Mahlamäen huitaisu taktiseen väärään kasvatti johdoksi vielä 7—5, mutta vireeseen päässyt Ulvila nipisti viimeisessä vuorossa väkisin ohi.

— Teemme tällä hetkellä karmeita räpylävirheitä. Se ei mahdollista voittamista, Kaikko sanoi.

Ei kyllä ulkopelillisesti näyttänyt, että tästä olisi kaksi joukkuetta menossa pudotuspeleihin. — Jukka-Pekka Katajisto

HP:n vuoro teilata Ulvila

Toisen jakson säädyllisen ensimmäisen vuoroparin jälkeen lähdettiin taas laukalle. HP johti juoksuin 2—1, kun Ulvila pamautti itsensä kahdeksalla juoksulla 2—9-johtoon.

Mutta ei ollut tämäkään jakso vielä taputeltu, sillä HP nokitti takomalla törkeät kymmenen juoksua toiseen vuoroon ja kiipeämällä 12—9-johtoon.

— Ei kyllä ulkopelillisesti missään nimessä näyttänyt, että tästä olisi kaksi joukkuetta menossa pudotuspeleihin, Ulvilan ykköspalkittu Jukka-Pekka Katajisto myönsi.

— Vaikka aurinko paistoi pahasti ja kakkospuolella oli pimeää, niin oli se silti hirveää ulkopeliä.

Kaikille peiliä eteen

Supervuoroparissa Tuisku Tuovinen avasi kotijoukkueen hanat koppari Erno Kulmalan haparoidessa. Jere Heikkilän välilyönti ja Ville Aallon näpy nostivat HP:n mukavaan 3—0-johtoon.

Voittoa ei kuitenkaan kukaan uskaltanut vielä tuuletella Ja niinhän siinä kävi, että Ulvila tuli vielä kerran rinnalle.

Tasatilanteessa 3—3 Ulvilan Kulmala löi kahden palon tilanteessa väliin ja Jukka-Pekka Katajisto ehti kotiin.

— Jos supervuoron aloittavalla vuorolla lyöt kolme juoksua, niin sitä peliä ei saa ikinä hävitä. Sitä ei saa ikinä hävitä, Kaikko toisteli.

— Pelaajat, ja myös pelinjohto saavat katsoa peiliin. Ei se oli yksin pelaajien vika jos kenttä vuotaa noin paljon.

Uskoa riittää vielä

HP olisi voinut taktikoida itselleen pudotuspelivastustajaksi juuri Ulvilan, sillä kolmen pisteen vierasvoitto olisi nostanut Ulvilan Puijon Pesiksen ohi neljänneksi.

Sotkamon Jymyn kakkosjoukkueen pääsy pudotuspeleihin on evätty edustusjoukkueen pelatessa Superpesistä, joten Ulvila olisi puhtaalla voitolla tullut Haminan vastustajaksi. Sille tielle HP ei kuitenkaan lähtenyt, joten välierävastustaja on hyvävireinen kuopiolaisseura Puijon Pesis.

— Räpyläharjoitusta — ei tässä voi muuta tehdä. Synkkä on ollut pariviikkoinen taival joukkueen kanssa. Nyt ei auta kuin mennä eteenpäin ja unohtaa runkosarja ihan kokonaan, Kaikko suunnitteli.

— Minulla on edelleen usko tähän joukkueeseen. Tänään moni pelasi huikeilla prosenteilla sisäpeliä ja se mahdollistaa sen, että me voimme pärjätä. Noin paljon vaan ei räpylävirheitä kestetä.

Välieräsarja PuPea vastaan alkaa ensi lauantaina. Kolmella voitolla aukeaa tie superpesiskarsintaan.

OTTELUN RATKAISU: Ulvila nousi avausjaksolla kuuden ja Hamina puolestaan toisella jaksolla seitsemän jakson takaa voittoon. Siksi edes Haminan kolme tehtyä juoksua supervuoroparissa eivät tuoneet turvallisuuden tunnetta. Ja niin vain Ulvila tuli vielä kerran ohi.

KENTÄN TÄHTI: HP-lukkari Matias Hangasmaa kerää pokaalit pelistä toiseen, varsinkin kun lyöntikin on alkanut toimia yhä useammin. Lyötyjä juoksuja kirjattiin tällä kertaa peräti 1+5, sisältäen toisen jakson ratkaisseen kunnarin. Sarakkeeseen kirjattiin lisäksi kaksi tuotua juoksua.

TILASTO EI VALEHTELE: 46 juoksua, 67 kolmostilannetta, 149 kärkilyöntiä. HP:n kotiutusprosentti 66, Ulvilan 73. Kun sarjaan lisätään vielä ottelun kesto 3 tuntia ja 25 minuuttia, niin voidaan puhua numeroidenkin valossa todella erikoisesta ottelusta.