Pulkkanen, Uski ja Pukki saivat ääniä Vuoden urheilijaksi — Katso koko lista

Suomen Biljardiliitto

Jani Uski ja 8-pallon Euroopan mestaruuden tuomat palkinnot.
Jani Uski ja 8-pallon Euroopan mestaruuden tuomat palkinnot.

Maastohiihtäjä Iivo Niskanen valittiin torstaina Urheilutoimittajien liiton äänestyksessä Vuoden urheilijaksi. Ääniä sai myös kolme kotkalaista urheilijaa.

Niskanen sai äänestyksessä 4 313 äänestyspistettä, ja 266 urheilutoimittajaa asetti hänet listansa ykköseksi.

Sijalle 39 ylsi Kymen Golfin Tapio Pulkkanen 53 pisteellä ja kahdella ykkössijalla. Pulkkanen voitti viime vuonna Euroopan haastajakiertueen rahalistan ja pelaa nyt mantereen ykköskilpailussa eli Euroopan-kiertueella.

Äänestyksessä 55:nneksi sijoittui Biljardi-Kotkien Jani Uski 26 pisteellä. Hän voitti viime keväänä Euroopan mestaruuden 8-pallossa, ja sai lisäksi EM-hopeaa joukkuekilpailussa.

Poolin EM-hopeajoukkue, johon Uski siis kuului, sai äänestyksessä 6 pistettä ja oli jaetulla sijalla 87. Yhtä paljon pisteitä sai kotkalainen jalkapalloilija Teemu Pukki. Tanskalaisen Bröndbyn hyökkääjä on A-maajoukkueen vakiomies.

Jaetulla sijalla 87 oli myös muun muassa keihäänheittäjä Tero Pitkämäki.

Kukin äänestänyt urheilutoimittaja kokosi 5–10 parhaan urheilijan listan. Listan ykköseksi sijoitettu urheilija sai 10 äänestyspistettä, kymmenenneksi sijoitettu yhden.

Kaikkiaan ääniä sai 112 urheilijaa tai joukkuetta.

Vuoden urheilija valittiin Suomessa 71. kerran.

Vuoden urheilija 2017 -äänestyksen tulokset:

1) Iivo Niskanen (maastohiihto) 4 313 pistettä (266 ykkössijaa), Muut ääniä saaneet: 2) Henri Kontinen (tennis) 3 528 (127),

3) Lauri Markkanen (koripallo) 3 202 (67), 4) Krista Pärmäkoski (maastohiihto) 1 900 (2), 5) Valtteri Bottas (autourheilu) 1 733 (6), 6) Leo-Pekka Tähti (yleisurheilu) 1 525 (11), 7) Kaisa Mäkäräinen (ampumahiihto) 1 495 (4), 8) Lotta Lepistö (pyöräily) 1 274 (3), 9) Matti Heikkinen (maastohiihto) 977, 10) Lukas Hradecky (jalkapallo) 940 (13),

11) Kaisa Sali (o.s. Lehtonen) (triathlon) 595 (1), 12) Pekka Rinne (jääkiekko) 573, 13) Jenna Laukkanen (uinti) 448, 14) Olli Määttä (jääkiekko) 427 (2), 15) Enni Rukajärvi (lumilautailu) 408, 16) Eva Wahlström (nyrkkeily) 407 (1), 17) Liisa Lilja (triathlon) 395 (2), 18) Amanda Kotaja (yleisurheilu) 347, 19) Edis Tatli (nyrkkeily) 276 (2),

20) Iivo Niskanen—Sami Jauhojärvi (maastohiihto) 206 (4), 21) Koripallon miesten maajoukkue 201, 22) Jorma Kontio (raviurheilu) 196, 23) Petteri Koponen (koripallo) 191, 24) Perparim Hetemaj (jalkapallo) 175 (1), 25) Kimi Räikkönen (autourheilu) 156 (1), 26) Matti Suur-Hamari (lumilautailu) 151, 27) Venla Harju (suunnistus) 141, 28) Lauri Kerminen (lentopallo) 135, 29) Salla Koskela (hiihtosuunnistus) 119,

30) Petteri Salonen (keilailu) 98 (2), 31) Marika Hara (pyöräsuunnistus) 91 (1), 32) Mika Forss (raviurheilu) 85 (1), 33) Patrik Laine (jääkiekko) 77, 34) Henri Puputti (pesäpallo) 68, 35) Lentopallon miesten maajoukkue 63, 36) Hanna Rantala (voimanosto) 61, 37) Roope Korhonen (pesäpallo) 59, 38) Mikko Koskinen (jääkiekko) 57, 39) Tapio Pulkkanen (golf) 53 (2),

40) Tuomas Määttä (jääpallo) 46, 41) Joukkuevoimistelun MM-kulta- ja EM-hopeajoukkue Tampereen Voimistelijoiden Minetit 45, Jari-Matti Latvala (autourheilu) 45, 43) Silja Frost (o.s. Lehtinen) (purjehdus) 44 (1), 44) Pekka Päivärinta—Kirsi Kainulainen (moottoripyöräily) 43, 45) Sasu Salin (koripallo) 38, 46) Linda Sällström (jalkapallo) 37, 47) Satu Mäkelä-Nummela (ampumaurheilu) 36, 48) Timo Hokkanen (voimanosto) 31 (2), Jalkapallon Suomen mestari ja Suomen Cup -mestari Helsingin Jalkapalloklubi 31, Eero Remes (moottoripyöräily) 31,

51) Mikko Kytölä (futsal) 30 (3), Ringeten MM-kultajoukkue 30, 53) Lentopallon Suomen mestari Vammalan Lentopallo 29, 54) Juho-Matti Manninen (moottoriveneily) 27, 55) Jani Uski (biljardi) 26, 56) Riikka Järvenpää (thainyrkkeily) 24, 57) Jussi Laurila (pyöräsuunnistus) 23, 58) Maastohiihdon naisten 4x5 km:n viestin MM-pronssijoukkue 22, 59) Niko Oksanen—Petteri Salonen (keilailu) 18, Mira Potkonen (nyrkkeily) 18 (1),

61) Aki Pihlaja (moottorikelkkailu) 16 (1), 62) Jääkiekon Suomen mestari Tampereen Tappara 15, 63) Antti Savolainen (voimanosto) 13, Mirka Suutari (hiihtosuunnistus) 13, Jouni Tähti (biljardi) 13, 66) Marjaana Heikkinen (yleisurheilu) 12, Hiihtosuunnistuksen naisten viestien MM- ja EM-kultajoukkue 12, Juho Kurki (ampumaurheilu) 12, Mari Laukkanen (ampumahiihto) 12,

70) Ove Lehto (voimanosto) 11, 71) Ismo Lallo—Esa Miettinen (pöytätennis) 10, Salibandyn naisten MM-hopeajoukkue 10, 73) Salla Koskela—Ville-Petteri Saarela (hiihtosuunnistus) 9, Ville-Petteri Saarela (hiihtosuunnistus) 9, Marjut Turunen (hiihtosuunnistus) 9, 76) Sanna Hyytiäinen (vapaaottelu) 8, Jarno Koskiranta (jääkiekko) 8, Mika Poutala (pikaluistelu) 8, Pyöräsuunnistuksen naisten MM-kultajoukkue 8, Teemu Rannikko (koripallo) 8, Jyri Uusitalo (hiihtosuunnistus) 8, Anette Österberg (vapaaottelu) 8,

83) Tinja-Riikka Korpela (jalkapallo) 7, Hanne Lauslehto (potkunyrkkeily) 7, Susanna Tapani (ringette/jääkiekko) 7, Gia Winberg (thainyrkkeily) 7, 87) Sebastian Aho (jääkiekko) 6, Biljardin poolbiljardin EM-hopeajoukkue 6, Seppo Paju (frisbeegolf) 6, Tero Pitkämäki (yleisurheilu) 6, Teemu Pukki (jalkapallo) 6, Pyry Soiri (jalkapallo) 6,

93) Marko Kantele—Paavo Myller (darts) 5, Sonja Koskinen (käsipallo) 5, Simo Lipsanen (yleisurheilu) 5, Robin Lod (jalkapallo) 5, Henry Manni (yleisurheilu) 5, Toni Piispanen (yleisurheilu) 5, 99) Mikko Esko (lentopallo) 4, Pekka Loitokari (jousiammunta) 4, Moottoripyöräilyn enduron MM-pronssijoukkue 4,

102) Robin Hull (snooker) 3, Kim Laaksonen (biljardi) 3, 104) Lentopallon naisten maajoukkue 2, Pesäpallon Suomen mestari Vimpelin Veto 2, 106) Ristomatti Hakola (maastohiihto) 1, Eeva Karppinen (soutu) 1, Koripallon Suomen mestari Kataja Basket Club Joensuu 1, Anne Lantee (jousiammunta) 1, Esapekka Lappi ( ralliautoilu) 1, Chris Mulumba (amerikkalainen jalkapallo) 1, Muodostelmaluistelun MM-hopeajoukkue Marigold IceUnity (Helsingin Luistelijat) 1.