Tutut liiga-avutkaan eivät auttaneet — Lempo-Volleyn hyökkäys liian kova KaVelle

Jukka Lehtoranta

Ducks-lainat Marko Määttänen (13) ja Aleksander Rastamo esiintyivät tällä kaudella ensimmäistä kertaa yhdessä KaVen paidassa.
Ducks-lainat Marko Määttänen (13) ja Aleksander Rastamo esiintyivät tällä kaudella ensimmäistä kertaa yhdessä KaVen paidassa.

Karhulan Veikot oli saanut liigaseura Vantaan Ducksista avuksi ex-kavelaiset Marko Määttäsen ja Aleksander Rastamon, mutta tutut vahvistuksetkaan eivät auttaneet, kun lentopallon 1-sarjan kärkikaartin lukeutuva Lempo-Volley tuli ja vei sarjapisteet eräluvuin 1—3 (24—26, 16—25, 25—17, 18—25).

1-sarjassa on tähän asti nähdyn perusteella kolmen kastin väkeä. Lempääläinen fuusioseura Lempo lukeutuu kärkikaartiin ja KaVe keskisakkiin. Isänniltä olisi vaadittu yltämistä oman osaamisen ylärajoille, jotta vahva vieras olisi ollut kaadettavissa.

Niin ei tapahtunut.

— Kyllä tämä hyökkäämiseen ratkesi. Me ei saatu palloja tapetuksi, mutta vastustaja sai, Määttänen sanoi.

— Lempo torjui hyvin, mutta sekin on yksi yhteen meidän hyökkäyspelimme kanssa.

KaVella oli paikkansa. Sillä oli avauserässä eräpallo tilanteessa 24—23 ja toisessakin erässä lupaavan tuntuinen 7—4-johto, mutta Lempo käänsi molemmat erät edukseen. Kolmas erä oli KaVen näytöstä, mutta neljännessä Lempo meni tasaisen alun jälkeen menojaan.

Vieraat nousivat voiton myötä pisteen päähän sarjakärki TuTosta, ja KaVe jatkaa tasaisessa keskiryhmässä seitsemäntenä yhdesine pisteineen.

Raimo Eerola

Mikael Korhola (6) oli KaVen paras pistemies 14 pisteineen. Torjunnassa Lempo-Volleyn Tatu Härkönen (14) ja Matti Toivola.
Mikael Korhola (6) oli KaVen paras pistemies 14 pisteineen. Torjunnassa Lempo-Volleyn Tatu Härkönen (14) ja Matti Toivola.

Liigakokemukset vähissä

Määttänen ja Rastamo vakuuttivat tulevansa KaVen avuksi aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kaksikko siirtyi neljän kavelaisen joukossa Ducksiin loppukesästä, mutta pelikokemukset liigassa ovat olleet aika vähissä.

Määttänen, 25, on sentään päässyt kohtalaisesti pelaamaan, mutta 19-vuotiaan Rastamon osana on enimmäkseen ollut istua vaihtopenkillä.

KaVella on farmisopimus sekä Ducksin että 2-sarjassa pelaavan hollolalaisen Salpiksen kanssa. Ducks-sopimuksessa koko entinen KaVe-kvartetti on merkitty mahdollisten lainapelaajien joukkoon. Ongelmana on liigan hurja ottelutahti.

— Aika moni Ducksin ja KaVen peli menee päällekkäin. Meillä oli juuri 20 päivässä kuusi ottelua, Määttänen sanoi.

Etenkin Rastamo kaipaa kuitenkin lisää pelejä. Liigan penkillä ei nuori pelaaja kehity.

— Kyllä se on aina hyvä juttu kun ilmoitetaan, että pääsen KaVeen lainalle. Täällä on vastuuta tarjolla, Rastamo sanoi.

Seuraavaksi Pohjanmaalle

KaVen kausi jatkuu ensi viikonloppuna kahdella kovalla vierasottelulla Pohjanmaalla. Lauantaina on vastassa sarjakakkonen Nurmon Jymy ja sunnuntaina Kuortaneen urheiluopiston maajoukkuepojat.

Ducksin lainapelaajat lienevät tiukassa, sillä vantaalaiset pelaavat sunnuntaina tärkeän tyvipään kamppailun ETTAa vastaan.