Maailmanmestari Arvi Savolainen viihtyi Kotkassa tällä viikolla kahtena päivänä — Lohi-paineissa annettiin nuorten MM-näyttöjä

Antti Kaarto

Arvi Savolainen ei antanut Venäjän Aleksandr Badaninille mitään mahdollisuuksia.
Arvi Savolainen ei antanut Venäjän Aleksandr Badaninille mitään mahdollisuuksia.

Viime syksynä 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden paininut Arvi Savolainen viihtyi tällä viikolla Kotkassa useampanakin päivänä.

Lauantaina Savolainen kävi kääräisemässä kaksi ylivoimaista pistevoittoa Popinniemen Iskun järjestämissä Lohi-paineissa. Sekä virolainen Uku Laik että venäläinen Aleksandr Badanin olivat Savolaiselle varsin keveitä vastustajia, vaikka sarja olikin 130 kiloa.

— Kyllä hiki tuli pintaan. Aina painin täysillä, kun olen kisoissa, Savolainen sanoi.

Yhteiskuva Savolaisen kanssa oli Karhulan liikuntahallissa haluttua tavaraa. Heti kilpailujen alussa useampikin juniori kävi tarkistamassa ottelulistalta, milloin Lahden Ahkeran mies on molskilla.

Savolainen edisti junioripainia Kotkassa myös torstaina, jolloin hän osallistui Kotka Eaglesin painijaoston järjestämään lajiesittelyiltaan.

— Näytin siellä painiin liittyviä juttuja, kuten lämmittelyä ja akrobatiaa, ja vähän painittiinkin. Mukavaa oli, mutta väkeä olisi voinut olla enemmänkin, Savolainen sanoi 150—200 henkeä keränneestä tapahtumasta.

Viime viikolla Savolainen karsi paikasta miesten MM-kisojen 97 kilon sarjaan Elias Kuosmasen kanssa. Kuosmanen vei kolmen karsintaottelun kimaran 2—1, mutta Savolainen ei enää murehdi tappiota.

— Marraskuussa ovat 23-vuotiaiden MM-kisat. Minun painoluokassani sinne ei ole muita pyrkijöitä, Savolainen kertoi.

Klamille kaksi tappiota

Kotikaupungin painijoista KPM:n Arttu-Petteri Klami koki kaksi tappiota 92-kiloisissa. Pietarilainen Danila Bogdanov ja Järvenpään Voimailijoiden Antti Haanpää ottivat ylivoimaiset pistevoitot.

— Ei voi tyytyväinen olla, kun turpaan tuli molemmissa otteluissa. Vire oli silti ihan hyvä. Haanpään kanssa harjoittelen Helsingissä, tuttu kaveri, Klami sanoi.

Kolmossija pitää Klamin mukana taistelussa Suomi-cupin rahapalkinnoista. Klami on ennen kahta viimeistä osakilpailua sijalla viisi, millä saisi kisakassaan 850 euroa.

74-kiloisissa Iskun Tomi Eronen oli viides ja Ismo Korhonen kuudes.

Antti Kaarto

Arttu-Petteri Klami (vasemmalla) hävisi treenikaverilleen Antti Haanpäälle.

Arvovaltaista väkeä paikalla

Lohi-painit kuului painin Suomi-cupin osakilpailuihin, mikä toi Kotkaan tasokkaan kattauksen miesten sarjoihin) Kisa oli lisäksi näyttöpaikka 23-vuotiaiden MM-kisoihin, joten paikalla olivat nuorten olympiavalmentajat Juha Lappalainen ja Jarkko Ala-Huikku.

— Täällä ei kisavalintoja vielä tehdä, mutta tämä on yksi näyttökilpailu, Lappalainen sanoi.

67-kiloisissa parhaat näytöt antoi sarjan voittanut Seinäjoen Rami Syrjä. 74-kiloisissa KooVeen Artem Shapovalov voitti kaikki neljä otteluaan, ja hänet palkittiin kisojen parhaana miespainijana.

82 kilon sarjasta Matias Lipasti joutui vetäytymään viime hetkellä ja Niko Erkkola antaa näyttönsä miesten MM-kisoissa. Sarjan voitti Tero Halmesmäki.

Antti Kaarto

Tomi Eronen (sinisissä) voitti 74-kiloisten avausottelussaan virolaisen Tanel Pörkin ylivoimaisella pistevoitolla. Hän hävisi kaksi seuraavaa otteluaan ja oli sarjan viides.

Tulokset:

Miehet:

63 kg (3 Osallistujaa): 1) Dinislam Bammatov (Sankt Petersburg), 2) Arttu Hakala (Vaasan Voima-Veikot), 3) Nestori Mannila (Vaasan Voima-Veikot)

67 kg (7 Osallistujaa): 1) Rami Syrjä (Seinäjoen Paini-Miehet), 2) Victor Koshelev (Sankt Petersburg), 3) Elmer Mattila (KOOVEE), 4) Ott Saar (TÜASK (EST), 5) Juuso Latvala (Ilmajoen Kisailijat), 6) Emil Höst (Keravan Urheilijat), 7) Jere Heinonen (Lahden Ahkera)

74 kg (9 Osallistujaa): 1) Artem Shapovalov (KOOVEE), 2) Arkadi Kirakosian (Sankt Petersburg), 3) Toni Ojala (Helsingin Haka), 4) Mikko Peltokangas (Lapuan Virkiä), 5) Tomi Eronen (Popinniemen Isku), 6) Ismo Korhonen (Popinniemen Isku), 7) Vachtang Gvilia (Sankt Petersburg), 8) Samu Rajakangas (Vaasan Voima-Veikot), 9) Tanel Põrk (ValgaSK (EST))

82 kg (4 Osallistujaa): 1) Tero Halmesmäki (Hyvinkään Painiklubi), 2) Roni Purolainen (KOOVEE), 3) Sakke Purolainen (KOOVEE), 4) Kalle Pajunen (Nokian Pyry)

92 kg (3 Osallistujaa): 1) Danila Bogdanov (Sankt Petersburg), 2) Antti Haanpää (Järvenpään Voimailijat), 3) Arttu-Petteri Klami (Kotkan Painimiehet)

130 kg (3 Osallistujaa): 1) Arvi Savolainen (Lahden Ahkera), 2) Aleksandr Badanin (Sankt Petersburg), 3) Uku Laik (ValgaSK (EST))

Pojat:

34 kg (2 Osallistujaa): 1) Ukko Korhonen (Vuoksenniskan Vesa), 2) Kaius Juusela (Vantaan Sampo)

38 kg (2 Osallistujaa): 1) Thomas Havia (Vuoksenniskan Vesa), 2) Elias Särki (Vuoksenniskan Vesa)

42 kg (3 Osallistujaa): 1) Tino Korhonen (Lahden Ahkera), 2) Saifullah Tebojev (Lappeenrannan Työväen Urheilijat), 3) Miro Rossi (Lappeenrannan Työväen Urheilijat)

46 kg (5 Osallistujaa): 1) Aapo Hakala (Vaasan Voima-Veikot), 2) Rahim Tebojev (Lappeenrannan Työväen Urheilijat), 3) Lauri Perkka (Ilmajoen Kisailijat), 4) Topias Laukkanen (Lappeenrannan Työväen Urheilijat), 5) Otso Ojanen (Lahden Ahkera)

50 kg (1 Osallistujaa): 1) Samu Luojus (Vantaan Sampo)

58 kg (1 Osallistujaa): 1) Veeti Laakso (Kotkan Painimiehet)

69 kg (6 Osallistujaa): 1) Kasperi Karppinen (Viipurin Voimailijat), 2) Juho Takamaa (Ilmajoen Kisailijat), 3) Joonas Perkka (Ilmajoen Kisailijat), 4) Pyry Mäki-Hakola (Ilmajoen Kisailijat), 5) Onni Mäki (Lahden Ahkera), 6) Daniel Liedes (Lahden Ahkera)

78 kg (2 Osallistujaa): 1) Esa Lohi (Nokian Pyry), 2) Elmer Lappalainen (Kotkan Painimiehet).

Kommentoidut