Nelson jäi nollille, kun KTP-Basket hävisi kolmannen kerran peräkkäin

Jukka Lehtoranta

KTP:n Tyrell Nelson jäi isojen miesten korinaluspainissa statistin osaan: nolla pistettä ja viisi virhettä. Puolustajana tässä Riku Laine.

On vielä väärin puhua edes minikriisistä, mutta joka tapauksessa KTP-Basketilla on Korisliigassa menossa huonompi jakso. Sarjan ylivoimainen kärkisakki kävi perjantaina Kotkassa vajaamiehisenä, mutta aiheutti kuitenkin kotkalaisille kolmannen peräkkäisen tappion.

Karhuvuoren Steveco-areenan tulostaululle jäivät lopussa lukemat 93—100 (49—57).

Vilpas oli matkassa vain yhdeksän kentälle kykenevän pelaajan voimin. Siviilivaatteet päälla penkillä istuivat maajoukkuemies Mikko Koivisto ja salolaisten tämän kauden paras korintekijä Antonio Ballard. Vilppaan materiaali on kuitenkin kapeanakin niin kova, ettei parin avainpelaajan poissaolo juuri esityksessä näkynyt.

KTP johti alussa 12—7, mutta sitten Vilpas otti ohjat. Vieraat veivät reilun viiden minuutin jakson 25—7 (tilanne 18—32), ja sen jälkeen KTP olikin enimmäkseen takaa-ajajana.

Isännät kyllä sinnittelivät ja pääsivät kolmannen neljänneksen lopulla hetkeksi johtoonkin (68—67). Kolme ja puoli minuuttia ennen loppua eroa oli vieraiden eduksi vain piste (85—86), mutta sen jälkeen Vilpas päätti neljä seuraavaa hyökkäystään koriin ja KTP ohiheittoihin. Tilanne oli yhtäkkiä 85—96 ja kilpailu sarjapisteistä ohi.

Nelson jäi nollille

Kevin Langford heitti KTP:lle 27 pistettä, mutta toinen iso mies Tyrell Nelson jäi korinaluskisassa ihan statistiksi. Yli 15 pisteen keskiarvolla koreja tehnyt mies jäi nyt kokonaan ilman pisteitä ja sai kaiken lisäksi virhetilinsä täyteen ottelun ratkaisuhetkillä.

Kotimaisilta KTP sai 41 pistettä (Juho Lehtoranta 15, Michael Pounds 13, Antto Nikkarinen 20 ja Janne Lehtoranta 3), joka on keskimääräistä huomattavasti enemmän. Se ei nyt kuitenkaan riittänyt Nelsonin hutipäivän ja Vilppaan sadan pisteen pommituksen vuoksi.

Sarjan kovin kolmostykki Brandon Taylor heitti Vilppaalle nyt 23 pistettä, ja härkämäinen Jamie Skeen runnoi alta 13. Ensimmäistä otteluaan pelannut takamies Reggie Dillard sai kasaan 12 ja pitkään penkillä istunut Teemu Rannikko 10 pistettä.

Vierasottelujen viikko edessä

KTP pelaa seuraavaksi ensi keskiviikkona vieraissa Ura Basketia vastaan. Viikon kuluttua lauantaina on edessä toinen reissupeli BC Nokian vieraana.