HP:n naisten voittoputki kesti koko runkosarjan, jatkopelit alkavat ensi lauantaina — ”Nousemista ei ole tehty helpoksi”

HP:n naisten voittoputki kesti koko runkosarjan, jatkopelit alkavat ensi lauantaina — ”Nousemista ei ole tehty helpoksi”

Haminan Palloilijoiden naisten suomensarjan joukkueella on kotietu kaikkiin mahdollisiin jatko-ottelusarjoihin. HP voitti etelälohkon kaikki 16 runkosarjaotteluaan, kun päätöskierroksella kaatui Hyvinkää 2—0 (9—2, 4—3).

HP kohtaa lohkovälierissä etelälohkon neljänneksi sijoittuneen Kuusankosken. Jos haminalaiset sen selvittävät, on edessä lohkofinaalisarja.

Syksyn mahdollinen kolmas ottelusarja on lounaislohkon voittajaa vastaan. Sen sarjan voittaja nousee Ykköspesikseen.

Kaikki ottelusarjat katkeavat kahdella voitolla.

— Nouseminen on tehty vaikeaksi, kun pitää voittaa kolme ottelusarjaa. Oman pelin on oltava kondiksessa koko ajan, HP:n pelinjohtaja Jussi Toikka sanoi.

— Tasonnosto viime vuoteen suhteutettuna on ollut hyvä. Pelaajat ovat vähän vaihtuneet, mutta hyvä harjoittelu on mahdollistanut tämän. Hieno juttu, Toikka sanoi 16 voiton sarjasta.

Hyvinkää-ottelussa HP pärjäsi Toikan mukaan ”peruspelillä”. Ykkösnyrkistä oli poissa kolme flunssaa potenutta naista: tehojokeri Saara Suomalainen sekä kopparit Tytti Bertling ja Nora Linden.

Heille löytyi hyvät paikkaajat.

— Sanni Silander ja Pilvi-Maaria Taurama hoitivat takakentällä tonttinsa hyvin.

Jokeri Nea Forsell löi viisi juoksua. Toikan kehut saivat myös kolme juoksua tuonut ja muutenkin hyvin pelannut kakkosvahti Anniina Marttila sekä lukkari Veera Toikka.

Kuusankoski-sarja alkaa ensi viikon lauantaina Vallikentällä kello 12.