KTP houkutteli nuoren hyökkääjän Helsingistä – Tuukka Kurki lataa ensi kauden tavoitteeksi 10 maalia

KTP kertonee lisää pelaajauutisia ensi viikolla. Avoimet harjoitukset alkavat joulukuussa.

Raimo Eerola

Hyökkääjä Tuukka Kurki muuttaa Helsingistä Kotkaan.
Hyökkääjä Tuukka Kurki muuttaa Helsingistä Kotkaan.

Hyökkääjä Tuukka Kurki siirtyy KTP:n riveihin kaksivuotisella sopimuksella. Viime kaudella 19-vuotias pelaaja edusti Ykkösessä HIFK:ta. Helsinkiläiset nousivat kauden päätteeksi Veikkausliigaan. Kurki kävi jatkosta keskustelua HIFK:n kanssa, mutta päätti lähteä Kotkaan.

— Uskon, että täällä on enemmän peliaikaa tarjolla kuin liigassa. Tämä on hyvä siirto tässä vaiheessa, Kurki totesi tiistaina KTP:n tiedotustilaisuudessa.

— Ykkönen on laadukas sarja, jossa on paljon urallaan eteenpäin haluavia nuoria pelaajia.

Viime kaudella Kurki teki Ykkösessä 12 ottelussa kolme maalia. Lisäksi verkko heilui kolmessa cupin pelissä neljä kertaa ja kahdessa Kakkosen ottelussa kaksi kertaa. Kausi meni kuitenkin osittain piloille nilkkavamman takia.

— Sen takia olin kolme kuukautta sivussa. Viimeiset viikot olen pystynyt treenaamaan täysillä. Peliminuutteihin nähden olen ihan tyytyväinen viime kauden maalimääriin.

Valmentaja tuntee pelaajan Helsingin vuosilta

KTP:n tiedotteessa Kurki asettaa itselleen ensi kauden tavoitteeksi 10 maalia. Tavoite on kova, mutta hyökkääjä ei ujostellut sanoa tavoitetta myös ääneen.

— Siihen päästään, kun pelataan ehjä kausi ja joukkue pelaa kokonaisvaltaisesti hyvin.

Joensuussa syntynyt Kurki muutti 15-vuotiaana perheen kanssa Helsinkiin. Hän pelasi aluksi Käpylän Pallon junioreissa, jossa valmentajana toimi Ossi Virta.

— Tuukka näytti tasonsa jo KäPassa. Hän on äärimmäisen monipuolinen viimeistelijä. Nuori pelaaja, joka haluaa kehittyä jalkapalloilijana. Sellaisia pelaajia haluamme Kotkaan, KTP:n valmennusryhmään kuuluva Virta totesi.

KäPasta Kurki siirtyi HJK:n organisaatioon ja sieltä HIFK:hon. Helsingin vuosina kokemusta kertyi myös 18 poikien maaottelusta. Nyt edessä on uusi seura ja itsenäinen elämä uudessa kaupungissa.

— Siinäkin on omat askareet, kun muuttaa yksin, nuorukainen hymähti.

Hän on äärimmäisen monipuolinen viimeistelijä. — Ossi Virta

Ossi Virran mukaan Kurjella on kaikki mahdollisuudet ottaa johtava rooli KTP:n hyökkäyksessä Aleksi Pahkasalon ja Silvan rinnalla. Pelaajatyyppeinä kaikki ovat erilaisia.

— Totta kai mietimme kokonaisuutta. Pelaajat täydentävät toinen toisiaan. Pyrimme löytämään jokaiselle pelipaikalle niitä vahvuuksia, jotka sopivat meidän pelitapaan, Virta sanoo.

Täysi tohina päälle tammikuussa

KTP järjestää joulukuussa (11.–13.12. ja 17.–19.12.) avoimia harjoituksia, joissa katsastetaan mahdollisia uusia pelaajia. Virran mukaan tavoite on se, että tammikuussa päästään harjoittelemaan täysipainoisesti mahdollisimman laajalla ringillä.

Harjoitusotteluitakin on kalenterissa: KTP pelaa 19.tammikuuta Lahdessa ja tämän lisäksi toinen ottelu on sovittuna. Ensimmäinen virallinen ottelu on Suomen cupin ottelu 26.tammikuuta. Tuolloin Kotkaan saapuu AC Kajaani.

KTP:n sihteeri Jukka Vilkin mukaan pelaajasopimuksia on nyt 6–7. Seuraavia pelaajauutisia kerrottaneen KTP:n torikahvilassa ensi viikolla.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet