Pulkkasella tahmea alku, mutta hyvä loppukiri — ”Huomenna koko rundi sitä rataa niin hyvä tulee.”

Tommi Nousiainen

Tapio Pulkkanen

Kymen Golfin Tapio Pulkkanen lähtee 31. sijalta Euroopan-kiertueen Oman Openin päätöspäivään huomenna. Pulkkanen pelasi tänään sulttaanikunnan merenrantakentällä tuloksen 71 (yksi alle parin) ja kohensi eilistä sijoitustaan kahdella.

Alku ei luvannut hyvää, sillä Pulkkanen pelasi ensimmäiset kahdeksan reikää kaksi yli parin. Loppulenkillä alkoi kuitenkin tapahtua enemmän positiivisia asioita, ja kolme birdietä rei’illä 12—16 antavat vielä mahdollisuuden kamppailla sijoista 15 parhaan joukossa.

— Tahmea etuysi oli tänään. Hyviä birdie-paikkoja, mutta en saanut upotettua, Pulkkanen sanoi.

— Muutama huono tiilyöntikin tuli ja niistä kaksi bogia.

Hyvä loppukiri antoi Pulkkaselle puhtia huomiselle.

— Takaysillä homma alkoi rullata ja paikkoja oli jopa kovempaankin tulokseen. Huomenna koko rundi sitä rataa niin hyvä tulee, hän sanoi.

Voittotaisteluun Pulkkasella (—3, 74+68+71) ei ole enää asiaa, sillä kärkipaikan jakava kolmikko Julien Guerrier (Ranska), Joost Luiten (Hollanti) ja Matthew Southgate (Englanti) on yhdeksän lyöntiä edellä tuloksessa —12. Huippukierroksella olisi vielä kuitenkin mahdollista nousta kymmenennen sijan paikkeille. Sinne on matkaa neljä lyöntiä.

Mikko Ilonen pelasi tänään tuloksen 70 (—2) ja on ennen päätöskierrosta jaetulla 38. sijalla yhteistuloksessa —2.

Ensimmäistä kertaa Euroopan-kiertueen ohjelmassa olevassa Oman Openissa jaetaan palkintorahoina 1,4 miljoonaa euroa. Voittaja kuitaa siitä noin 275 000 euroa.