Kotkalaiskuski Ville Meisola sai Mikkelin endurokisasta mukavan päätöksen katastrofikaudelleen: Ensin murtui jalka, sitten paloivat pyörät

Jukka Lehtoranta

Ville Meisola
Ville Meisola

Miehikkälän Moottorikerhosta tälle kaudelle Imatran MX:ään siirtynyt kotkalaismotocrossari Ville Meisola voitti kauden viimeisessä kilpailussaan Mikkelin Jyhnäharjun moottoriradalla harvemmin ajamassaan enduromaastoajossa B2-luokan.

Eroa kakkoseen kertyi kaikkien kuuden erikoiskokeen voitoilla lähes 3,5 minuuttia. Meisolan aika olisi riittänyt B1-luokankin ykköseksi ja A-luokissakin hyviin sijoituksiin.

Nousupisteitä ei tullut yhdestä kisamenestyksestä hänelle vielä niin paljon, että seuraava kisastartti tapahtuisi A-luokassa. Jatkossa se on mahdollista samanlaisella vauhdilla ja menestyksellä.

Tulipalo toi kunnostustöitä

Endurokisa oli balsamia rankasta epäonnesta kärsineelle Meisolalle.

Keväällä ennen kisakauden alkua häneltä murtui jalka harjoitusleirillä Virossa.

Vähän sen jälkeen tulipalo tuhosi toisen kisapyörän ja vaurioitti pahasti toista varikkotallilla. Kesän mittaan toisesta vähemmin vaurioituneesta 250-kuutiosenttisestä kaksitahtipyörästä saatiin kunnostettua ajokelpoinen kauden viimeisiin kisoihin.

Meisola ehti ajamaan motocrossin SM-sarjan viimeisen osakilpailun Imatralla sijoittuen siellä MX2-luokassa 11. ja 16. sijoille vähillä harjoituksilla.

Kerhojoukkueiden SM-kilpailussa hän ajoi Imatran MX:n joukkueessa, kun omasta seurasta ei saatu enää joukkuetta kokoon muun muassa Elias Vanhalakan vetäydyttyä motocross-radoilta. IMX pääsi karsinnoista joukkuefinaaliin muttei sijoittunut aivan kärkeen.

Ensi kaudella ainakin yksittäisiä kisoja

Meisolan ensi kauden suunnitelmat ovat vielä osin avoinna, mutta 22-vuotias motoristi ei ole lannistunut tämän ja edellisten kausien vastoinkäymisistä.

Hän kaavailee palaavansa Miehikkälän MK:n lisenssille ja ajavansa mahdollisesti jopa kolmea lajia: motocrossia, enduroa ja niiden välimuotoa, suosittua crosscountrya. Edelliskaudella 2019 hän hätyytteli eräsijoituksissa kymmenen parhaan joukkoa.

– Ainakin yksittäisiä kilpailuja aion ajaa, mutta SM-sarjoihin lähtö vaatisi lisää rahoitusta pitkien kisamatkojen vuoksi. Kalustokysymyskin on avoinna, totesi Yamahalla kuluneen kauden ajanut mutta Kawasakin testileireille Savitaipaleen ja Miehikkälän crossiradoille seuraavina viikonloppuina lähtevä Meisola.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset