Tiimipelillä läpi kovankin aallokon — Kuljettajan takana istuva navigaattori on paljon vartijana kilpailun pärskeessä

Offshore-veneilyssä kelin ollessa hankala navigaattorin rooli korostuu. Perinteiset Ruotsinsalmen ajot kaasuteltiin tänä vuonna todella haastavassa tuulessa.

Antti-Jussi Korhonen

Helsinkiläinen Vivian Vapaavuori (oikealla) ajaa kilpaa offshore-veneellä kolmatta vuotta. Navigaattori Meeri Painio on ollut kilpaveneilykuvioissa mukana jo 11 vuotta.
Helsinkiläinen Vivian Vapaavuori (oikealla) ajaa kilpaa offshore-veneellä kolmatta vuotta. Navigaattori Meeri Painio on ollut kilpaveneilykuvioissa mukana jo 11 vuotta.

Kilpamoottorivenekaksikolla Vivian Vapaavuorella ja Meeri Painiolla kilpailupäivän aamu on alkanut aikaisin veneen viimeisillä huolto- ja katsastustöillä. Käynnissä olevien Meripäivien ohjelmasta kumpikaan ei ole vielä ennen lauantaita ennättänyt nauttimaan.

Kaksikolla on hyviä muistoja Ruotsinsalmen ajoista. Viime vuonna Vapaavuori ja Painio olivat mukana perinteikkäässä kilpailussa ensimmäistä kertaa. Tuolloin he ajoivat luokkansa toiselle sijalle. Viime vuoden painavampi vene kulki hyvin Sapokan haastavassa tuulessa.

— Silloin tämä oli kauden paras kisa meille. On niin iso reikä päässä, että yleensä kovassa kelissä pärjäämme hyvin, Vapaavuori toteaa.

Tänä vuonna kaksikko osallistuu Ruotsinsalmen ajoihin kevyemmällä V60-luokan veneellä. Parhaimmillaan TG 5000 xr moottorivene saavuttaa 49 solmun tuntivauhdin, eli parhaimmillaan vauhtia on noin reilu 90 kilometriä tunnissa.

— Kevyempi vene vaatii kuljettajalta aina enemmän ajotaitoa, Vapaavuori hymähtää.

Jos kuljettaja ajaa reikä päässä, niin mitä tekee kuljettajan takana istuva navigaattori?

— Oikeastaan ihan kaiken muun, Vapaavuori naurahtaa ja katsahtaa navigaattoriaan.

Ensisijaisesti navigaattorina toimivan Painion roolina on tarkkailla rataa ja muita kilpailijoita, jotta kolarit vältetään. Toisesta tarkkailevasta silmäparista on varmasti hyötyä kilpaveneen kabiinissa, koska kiihdytystilanteessa veneen keulan noustessa pystyyn edessä istuvan kuljettajan näkökenttä kapenee huomattavasti.

Myös korkean tuulen nostattamat aallot aiheuttavat kilpailuissa hankaluuksia ratapoijujen havainnoinnissa. Tällöin karttaplotteria seuraavan navigaattorin rooli korostuu, jotta reitillä pysytään.

 Edellinen viesti radiossa oli, että hitsi menee hyvin. Hetken päästä kuuluikin kiljuntaa. — Meeri Painio

Kommunikointi Painion ja Vapaavuoren välillä tapahtuu kisan aikana radiopuhelimien välityksellä.

— Suurimmaksi osaksi tehtävänäni on muiden kilpailijoiden ajolinjojen seuraaminen kisan aikana, Painio kiteyttää.

Kiepillä vene ympäri

Tarkkaavaisuudesta huolimatta kaksikko joutui viime kesänä hurjaan tilanteeseen. Vene päätyi vauhdikkaan kiepin jälkeen katolleen veteen, josta kaksikko kuitenkin selvisi pois omin avuin.

— Edellinen viesti radiossa oli, että hitsi menee hyvin. Hetken päästä kuuluikin kiljuntaa, Painio muistelee.

— Siinä tilanteessa meille tuli hyvin arvaamaton aalto, joka nosti veneen keulan ylös ja siitä moottorin veto alkoi kääntämään venettä. Kun vauhtia on paljon tuollaisista tilanteista on hankala päästä jatkamaan kisaa, mutta ne kuuluvat lajiin, Vapaavuori kertoo.

Varikolla kohtaa ennakkoluuloja

Vapaavuori ja Painio ovat ainoa naiskaksikko Suomessa, joka ajaa kilpaa offshore-moottoriveneellä. Vapaavuoren mukaan tilanteessa on kaksi puolta.

— On tavallaan siistiä, mutta samalla se on kirous, Vapaavuori toteaa.

Kirouksella Vapaavuori tarkoittaa naiskuljettajaan varikolla kohdistuvia ennakkoluuloja.

— Et saa automaattisesti samanlaista luottamusta tai sinua ei oteta välttämättä tosissaan, Vapaavuori sanoo.

— Välillä tuntuu, että ajamistani pidetään vitsinä. Tulee sellainen tunne, että pitää todistella itseään enemmän. Siinä missä lajia aloitteleva mies voi vain tulla mukaan ajamaan, hän jatkaa.

Kilpa-ajamisen vimma sai Vapaavuoressa vallan jo alakouluiässä. Nyt hän ajaa kolmatta vuotta offshore-veneillä. Moottoriveneillä kilpaileminen toi kilpa-ajoon Vapaavuoren mukaan täysin uuden tason.

— Aallon päällä lentäminen on samalla pelottavin asia koko planeetalla, mutta samalla myös hauskinta mitä minulla on koskaan ollut.

Moottoriurheiluperheestä tuleva Painio on ollut mukana kilpaveneilyn parissa jo yksitoista vuotta.

Anu Streng

Vapaavuoren ja Painion venekunta sijoittui Ruotsinsalmen ajossa V60-luokassa viidenneksi.

Lauantain kisa käytiin kovassa tuulessa

Lauantain kilpailua, vanhan merivartioaseman edustalla ajettua järjestyksessään 47. Ruotsinsalmen ajoa, haittasi kova tuuli. Hankala aallokko aiheutti useita keskeytyksiä. Vapaavuoren ja Painion venekunta ajoi maltilla tämän vuoden kilpailussa viidenneksi.

— En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaisia aaltoja. Ratapoijujen havaitseminen oli kilpailussa erittäin hankalaa. Tärkeintä oli päästä ehjänä maaliin, kotimatkalta tavoitettu Vapaavuori kertoi.

Kaksikko jatkaa V60-luokan SM-osakilpailuvoittojen jahtaamista syyskuussa Imatralla, missä ajetaan seuraavat V60-luokan SM-lähdöt.