Pulkkanen päätti Qatarin kisan par-tahdissa — ”En oikein saanut mitään aikaiseksi”

AOP/ VICTOR LERENA

Tapio Pulkkanen säilytti asemansa golfin Euroopan-kiertueen kilpailussa Qatarin Dohassa. Pulkkanen pelasi viimeisen kierroksen par-tuloksella 72. Yhteistulos 285 (72+71+70+72) toi loppusijoituksen jaetulla 42. tilalla.

Lauantain kolmannen kierroksen jälkeen Pulkkanen oli 41:s, joten hieman vaisumpi kierros ei sijoitusta juuri pudottanut.

Sunnuntaina Pulkkanen löi kolmella reiällä birdien ja kolmella bogin.

— Vähän hampaankoloon jätti viimeinen kierros. En oikein saanut mitään aikaiseksi. Birdien jälkeen tuli aina melkein heti perään bogi, Pulkkanen harmitteli.

Euroopan-kiertue jatkuu ensi viikolla Keniassa, mutta kotkalainen ei matkusta sinne. Pulkkanen jatkaa kiertuetta seuraavalla viikolla Malesiassa ja sitä seuraavalla viikolla Intiassa.

Qatarissa voiton vei Etelä-Afrikan Justin Harding yhteistuloksella —13. Kakkosijaa (—11) jakoi peräti yhdeksän miestä.

Suomalaisista Mikko Korhonen sijoittui 18:nneksi, Kalle Samooja 48:nneksi ja Kim Koivu 62:nneksi.