Vain Korhonen jatkaa Sveitsissä — Tapio Pulkkasen kisa päättyi kahteen kierrokseen

AOP/James Marsh

Tapio Pulkkanen

Suomalaisten rivit Sveitsissä pelattavassa golfin Euroopan-kiertueen European Masters -kilpailussa harvenivat perjantaina tuntuvasti, kun vain Mikko Korhonen (—1) eteni jatkokierroksille. Tapio Pulkkanen (+4), Mikko Ilonen (+5) ja Kim Koivu (+6) karsiutuivat jatkokierroksilta 2,5 miljoonan euron kisassa.

Korhosellakin jatkopaikka oli tiukassa ja vaati vahvaa loppukiriä. Hän pelasi neljä viimeistä väylää kaksi alle parin, päätti kierroksensa birdieen, ja selvitti cut-rajan yhdellä lyönnillä.

— Kenttä on todella haastava. Usko meinasi jo loppua pariin otteeseen. Hyvä näin, pakka on tiukka, Korhonen sanoi tiedotteessa.

Kilpailun kärkipaikkaa pitää Japanin Hideto Tanihara tuloksella —9. Tanskan Lucas Bjerregaard, Englannin Matthew Fitzpatrick ja USA:n Doug Ghim ovat kahden lyönnin päässä.

Tapio Pulkkaselle karsiutuminen oli toinen peräkkäinen ja se vaikeuttaa entisestään Kymen Golfin miehen pyrkimyksiä uusia pelioikeus ykköskiertueella. Pulkkanen putoaa rankingissa muutaman sijan nykyiseltä 150. sijalta, ja vain 110 parasta saa ”kortin” ensi kaudeksi.

Pulkkanen päässee pelaamaan vielä viisi Euroopan-kiertueen kilpailua, joista ensimmäisen ensi viikolla Hollannissa. Hänen tulisi loppukauden aikana noin tuplata tähänastiset tienestinsä (177 275 euroa), jotta paikka ensi vuoden kiertueella varmistuisi ilman piinaavia karsintoja.

Crans Montanan komeissa alppimaisemissa Pulkkasen kohtaloksi koitui heikko ensimmäinen kierros (74) eilen. Tänään hän kiersi kentän 70 lyönnillä ja nousi jaetulle 105. sijalle. Eroa karsintarajaan jäi kuitenkin viisi lyöntiä.