Kotka Eagles haluaa juhlia myös tulevan kauden päätteeksi, ulkomaalaisbudjettia käytettiin nyt brittivalmentajaan – "Jos sarjaa pelattaisiin pelkillä suomalaisilla, voittaisimme sen heittämällä"

Päävalmentaja Niclas Carpelan uskoo, ettei jenkkifutiksen 1. divisioonan mestaruus irtoa Kotkaan yhtä helposti kuin viime kesänä. Hän pelaa viimeistä kauttaan, joten uusi pelinrakentaja tarvitaan viimeistään kauden jälkeen.

Raimo Eerola

Eaglesin miehet juhlivat viime elokuussa Spagettimaljaa eli 1. divisioonan mestaruutta.
Eaglesin miehet juhlivat viime elokuussa Spagettimaljaa eli 1. divisioonan mestaruutta.

Kotka Eaglesin miesten edustusjoukkueen viime kausi amerikkalaisen jalkapallon 1. divisioonassa oli täyttä timanttia. Joukkue ei hävinnyt kauden aikana ainuttakaan ottelua ja juhli Spagettimaljaa eli divarimestaruutta.

Juhlien uusiminen myös kauden 2020 päätteeksi ei päävalmentaja Niclas Carpelanin mukaan ole itsestäänselvyys. Joukkueiden määrä kasvaa viidestä kuuteen, ja mukaan tulee Vaahteraliigasta putoava Tampere Saints.

– Heillä on mielestäni jopa parempi joukkue kuin viime kaudella liigassa. Rovaniemi Nordmen on ilmoittanut, että he hankkivat vanhan rungon päälle seitsemän uutta pelaajaa, aika lailla ulkomaalaisia. Lisäksi heillä on sijaintinsa vuoksi kova kotikenttäetu.

– Länsiuusimaalainen UNC vahvistui Robert Johnsonilla, joka on yksi kovimpia koskaan Suomessa pelanneita pelinrakentajia. Ikää hänellä alkaa olla, mutta toki vähemmän kuin minulla, Carpelan naurahtaa.

Ensi kaudeksi tarvitaan uusi pelinrakentaja, mieluiten kotimainen

Johnsonilla, 37, on pitkä historia liiga- ja divarijoukkueista Suomessa, mutta Carpelanilla se on vielä pidempi. Hänen vuonna 1990 alkanut jenkkifutisuransa alkaa nyt oikeasti olla vielä yksi vuosi -vaiheessa.

– Voi olla, että joskus pelaan huvikseni alemmissa divareissa, mutta korkeammalla tasolla tämä on viimeinen vuoteni. Jatketaan siitä, mihin viime kautena jäätiin.

Carpelan oli kaudella 2019 divarin tehokkain pelinrakentaja. Hänen onnistuneiden syöttöjensä prosentti (68,3) oli täysin omaa luokkaansa, lähes parikymmentä prosenttia parempi kuin seuraavaksi parhaiten syöttönsä perille saaneella.

Viimeistään kauden päätteeksi pitäisi löytää jatkaja.

– Ei ole tiettyä varmaa nakkia, että hän se on. Niko Hannulaa on siihen vähän katsottu, hänellä on todella hyvä kokonaiskäsitys pelistä. Kenties hän ottaa pelinrakentajan roolia jo tänä vuonna.

– Helpoin keino olisi tuoda ensi kaudeksi ulkomaalaisvahvistus sille paikalle. Kaikilla muilla divarissa on ulkomaalainen pelinrakentaja, ja liigassakin vain yhdellä on suomalainen. Omasta mielestäni se on vähän huono trendi, Carpelan sanoo.

Linda Varoma

Eaglesin Yusufa Lehtinen juoksi karkuun East City Giantsin pelaajilta viime elokuussa.
Eaglesin Yusufa Lehtinen juoksi karkuun East City Giantsin pelaajilta viime elokuussa.

Huippujoukkue pysyi hyvin kasassa

Eagles oli viime kaudella vastaansanomattomasti kauden paras joukkue. Se teki runkosarjassa selvästi eniten pisteitä (50,4) ja antoi niitä vastustajalle selvästi vähiten (15,9). Touchdowneja joukkue teki 60, Eaglesin vastustajat yhteensä 17.

– Pakkoa sanoa ilman itsekehua, että ansaitsimme voiton ja tappiottoman kauden. Tärkeää on se, että pelaajat tajuavat, että uusi kausi alkaa alusta ja vastassa on lahjakkaampia joukkueita kuin viime kaudella, Carpelan sanoo.

Eaglesin lähtökohdat ovat kuitenkin loistavat. Joukkueella on yli 40 pelaajan miehistö, jossa vaihtuvuutta oli lopulta varsin vähän.

Puolustuksessa tärkeitä jatkajia ovat varsinkin sarjan syötönkatkojakuningas Veikko Kallio, Roy Kämppi, Tuomo Haltia ja Vadim Hyvärinen.

– Patrik Thesleff kuntoutuu olkapäävammasta. Jos hän saa paikat kuntoon, hän todennäköisesti pelaa. Kaikki peukut ovat pystyssä, hän on puolustukselle tärkeä pelaaja, Carpelan sanoo.

Hyökkäyksessä tärkeä veteraanilaitahyökkääjä Jani Heinisalo jatkaa, samoin Carpelanin mukaan "sarjan kovin keskushyökkääjäkaksikko" Ville HämäläinenYusufa Lehtinen. Hyökkäyksen linjan arvopelaajiin kuuluu Lauri Tihula, mutta muuten linja uudistuu varsin paljon jo toista vuotta peräkkäin.

Paluumuuttajina Eagles saa paitaansa Markus Petmanin, Ari Riihiluoman, Saku Lehtolan, Juuso Metsolan ja Sinh Thun.

Omista junioreista edustukseen nousee ainakin hyökkäyksen linjamies Waltteri Puustinen. Mikkeli Bouncersista Eaglesiin siirtyvät Kari Partanen ja Iiro-Pekka Paakki. Tulokkaiden joukossa on myös kaksi vasta nyt lajin aloittanutta pelaajaa, kotkalaissyntyiset Henri Saarenmaa ja Samu Halme.

– Jos sarjaa pelattaisiin pelkillä suomalaisilla, voittaisimme sen heittämällä, Carpelan kehuu ryhmää.

Pelaajabudjetista hankittiinkin valmentaja

Ulkomaalaispelaajien suhteen Eagles noudattaakin nyt niukkaa linjaa. Amerikkalaispuolustaja Kaleb Wezdenko jatkaa, ja todennäköisesti hänen lisäkseen tulee vain yksi jenkki lisää. Eaglesista tuttu meksikolais-espanjalainen linjajyrä Luis De Las Heras haluaa ottaa uuden askeleen urallaan ja hakee paikkaa astetta kovemmasta sarjasta.

Seura on edelleen yhteydessä viime kauden runkosarjassa 14 touchdownia tehneeseen Akeem Fosteriin, mutta hänen tilanteensa on auki.

– Voi olla, että aloitamme kauden vain yhdellä ulkomaalaisella, ja kaksikin on paljon vähemmän kuin muilla joukkueilla. Mutta ei meillä ole heille samanlaista tarvettakaan, suomalainen runko on sen verran kova, Carpelan sanoo.

Eagles käytti ulkomaalaisbudjettiaan tällä kertaa valmentajaan. Brittiläinen Charlie Ovey, 26, tulee puolustuksen koordinaattoriksi sekä miesten että naisten joukkueeseen. Hän on valmentanut kaksi edellistä kautta Puolan pääsarjassa, ja on myös Iso-Britannian maajoukkueen apuvalmentaja.

– Oli tietoinen valinta, että tänä vuonna rahaa käytetään valmentajaan. Valmentaja vahvistaa useampaa pelaajaa ja luo siten jatkuvuutta joukkueeseen, Carpelan sanoo.

Ovey tasoittaa samalla Eaglesin valmentajakatoa, sillä kolme seuran kouvolalaista valmentajaa siirtyvät tulevaksi kesäksi kotiseudulleen valmentamaan 2. divisioonaan noussutta Kuusankoski Cowboysia.

Antti Kaarto

Akeem Foster härnäsi Pori Bearsin puolustusta heinäkuussa 2019.
Akeem Foster härnäsi Pori Bearsin puolustusta heinäkuussa 2019.

Naisille maajoukkuetason vahvistus

Oveyn mukana Kotkaan on saapunut myös hänen puolisonsa Becky Martin. Martin, 27, tulee olemaan Eaglesin naisille tärkeä pelaaja sekä hyökkäys- että puolustuskokoonpanossa. Hän pelasi viime kesänä Iso-Britannian maajoukkueessa EM-kilpailuissa, joissa Suomea edusti Eaglesista Essi Söderholm.

Carpelanin päävalmentama Eaglesin naisten joukkue menettää kolme porvoolaisvahvistustaan. Muuten runko pysyi hyvin kasassa, ja siihen liittyvät talven kokeilupäivien kautta lajikipinän saaneet Sini Tuominen, Minna Naukkarinen, Jemina Turkia ja Tiina Partio.

– Saamme hyvän joukkueen kasaan. Vähimmäistavoite ovat 1. divisioonan pudotuspelit, Carpelan sanoo.

Viime kaudella naiset etenivät välierään, jossa Eagles hävisi tulevalle mestarille Bouncersille 20–60.

Liiga vieläkin liikaa

Eaglesin miehet aloittavat kolmannen kautensa 1. divisioonassa. Perinteinen kysymys liiganoususta tuottaa perinteisen vastauksen: Vielä ei ole sen aika.

– Liiga on toki vähän lähempänä, koska toimintamme vakiintuu. Mutta seuran organisaatio on mielestäni edelleen liian pieni liigaan. Oman työnsä ohella hommia tekevät ihmiset ovat ylikuormitettuja, Carpelan sanoo.

– Ja itseni lisäksi joukkueessa on varmaan muutama muukin tärkeissä rooleissa pelaava veteraani, jotka saattavat vetää viimeistä kauttaan. Täytyy katsoa pelaajatilannettakin. Itse näkisin, ettei liigapaikka ole vielä ajankohtainen, vaikka en seuran hallitukseen kuulukaan.

Tästä on kyse

Kotka Eaglesin sarjasijoitukset

Miehet/Naiset:

2014: 3. divisioona, runkosarjan neljäs / Ei joukkuetta

2015: 3. divisioona, välierätappio / Ei joukkuetta

2016: 3. divisioonan voitto / 2. divisioonan voitto

2017: 2. divisioonan voitto / 2. divisioona, välierätappio

2018: 1. divisioonan hopeaa / 1. divisioona, välierätappio

2019: 1. divisioonan voitto / 1. divisioona, välierätappio

Uusimmat uutiset