Karu sääennuste siirsi HP:n ja Oulun kolmannen finaalin keskiviikolta torstaille – "Harvinaisia yksittäistapauksia"

Raimo Eerola

Joona Mäkelä (vasemmalla) toi HP:lle juoksun viime sunnuntaina, Matias Hangasmaa onnitteli.
Joona Mäkelä (vasemmalla) toi HP:lle juoksun viime sunnuntaina, Matias Hangasmaa onnitteli.

Miesten Ykköspesiksen kolmas loppuottelu Oulun Lipon ja Haminan Palloilijoiden välillä on siirretty keskiviikolta pelattavaksi torstaina 17. syyskuuta kello 16 alkaen, Pesäpalloliitto kertoo tiedotteessa.

Poikkeuksellisen ottelusiirron syynä ovat sääolosuhteet, jotka ennusteen mukaan aiheuttavat riskin ottelun läpiviennille. Ouluun on luvattu keskiviikoksi erittäin rankkaa sadetta.

Päätöksen tekivät yksimielisesti Pesäpalloliitto sekä molemmat seurat.

– Etukäteen tehtävät ottelusiirrot ovat harvinaisia yksittäistapauksia, mutta ennustetut keskiviikkoiltapäivän ja -illan sääolot Oulussa vaikuttavat todella poikkeuksellisilta. Runsas sade sekä syysiltojen hämäryys aiheuttavat haasteen erityisesti pitkän pelin turvalliselle läpiviennille, Pesäpalloliiton kilpailupäällikkö Timo Lamminen sanoo tiedotteessa.

– Päätös tehtiin jo nyt, jotta joukkueet voivat varautua hyvissä ajoin tulevaan.

Viime viikonloppuna kumpikin joukkue voitti kotiottelunsa, joten finaalisarja on tilanteessa 1–1. Superpesikseen nousee kolmella voitolla, joten torstain jälkeen pelataan varmuudella vielä lauantaina Haminassa.