Titaanipakki Joonas Eväkoski palasi hetkeksi viime vuosiensa päälajin alamäkiluistelun pariin — Katso kypäräkameralla kuvattu laskuvideo Rautalammin MM-osakilpailusta

Pyhtääläinen Joonas Eväkoski oli 21:s Rautalammilla viikonloppuna lasketussa kisassa.

Titaanien puolustukseen tällä kaudella palannut Joonas Eväkoski ei ole unohtanut alamäkiluistelua. Hän sijoittui viikonloppuna Rautalammilla pidetyssä MM-sarjan osakilpailussa sijalle 21.

Jääkiekkouransa jälkeen Pyhtään Yritystä edustava Eväkoski, 31, kiersi MM-sarjaa ahkerasti. Täksi kaudeksi hän palasi kiekkokaukaloihin, ja alamäkiluistelu on jäänyt vähemmälle. Rautalammin kisa oli hänelle kauden ensimmäinen.

— Ei pitänyt laskea MM-sarjaa aktiivisesti, mutta kyllähän se kivaa taas oli, Eväkoski sanoi.

Hän aikoo osallistua helmikuun alussa Jyväskylässä käytävään ison MM-radan kisaan, joka on yksi MM-sarjan pääkilpailuista. Muita alamäkisuunnitelmia Eväkoskella ei vielä ole.

— Jyväskylä oli sovittu Titaanien kanssa aikaisemmin, mutta muuten jääkiekko on pääohjelmani. Jyväskylän lisäksi muita suunnitelmia ei ole, mutta kyllä joku kisa saattaisi kiinnostaa, kun nyt joten kuten pärjäsinkin. Se riippuu Titaanien peleistä, Eväkoski sanoi.

Satakunta luistelijaa mukana

Rautalammin luonnonjäällä laski satakunta luistelijaa, joista 92 sai aikalaskussa ajan. Eväkoski oli 17:nneksi nopein.

Pyhtääläinen paineli ensimmäisestä kisalaskusta jatkoon vähän heikon lähdön jälkeen, kun hän pystyi nousemaan erän kakkoseksi.

Seuraavassa erässä radan suunnitellut Erkki Jamalainen ja aikalaskujen nopein Mirko Lahti jättivät Eväkosken kolmanneksi ja pudottivat hänet siten jatkosta.

Rautalammin kilpailun voitti yhdysvaltalainen Cameron Naasz, Mirko Lahti sijoittui toiseksi ja hallitseva maailmanmestari, kanadalainen Scott Croxall oli kolmas.

Video on näkymän Eväkosken kypäräkamerasta hänen ensimmäisestä kisalähdöstään.

Jos video ei näy oikein, voit katsoa sen tästä linkistä.

Päivitetty klo 15.17: Korjattu Eväkosken seuraksi Pyhtään Yritys (ei Pyhtään Kisa).

Uusimmat uutiset