Väsynyt KTP taisteli maalittoman tasapelin – "Toivottavasti saamme jo ensi viikolla uudet vahvistukset mukaan"

Kotkalaisleirissä oltiin pääosin tyytyväisiä pisteeseen tappiottoman AC Oulun kotikentältä.

Kaleva/Janne Körkkö

Sähinää kulmapotkutilanteessa, ylimpänä KTP:n espanjalaiskärki Mika.
Sähinää kulmapotkutilanteessa, ylimpänä KTP:n espanjalaiskärki Mika.

KTP:n kolmen ottelun härkäviikko huipentui lauantaina helteisessä Oulussa pelattuun Ykkösen kärkikamppailuun. Kotkalaisia isännöi aiemmista seisemästä ottelustaan peräti kuusi voittoa ja tasapelin kerännyt sarjajohtaja AC Oulu.

Uhrautuvasti taistellut vierasjoukkue kesti AC Oulun rynnistyksen ja nappasi tärkeän vieraspisteen maalittomaan 0–0 tasapeliin päättyneestä ottelusta.

KTP:n tuoreet nigerialaisvahvistukset David Onyeanula ja Michael Ogungbaro odottelevat edelleen pelilupiaan, joten heidän debyyttiään ei nähty vielä lauantaina. Kokoonpanosta oli lisäksi sivussa keskiviikkona vielä täydet minuutit urakoinut Zakaria Beglarishvili.

– Toivottavasti saamme jo ensi viikolla uudet vahvistukset mukaan. Takana on raskas kolmen ottelun sarja ja kapeaksi käyvä rinkimme kaipaa täydennystä, KTP:n vastuuvalmentaja Argo Arbeiter huokaisi.

Heti puolustusasemiin

Sarjajohtaja AC Oulu tuli otteluun hyvällä sykkeellä ja pakotti aktiivisella prässillään kotkalaiset puolustusasemiin jo ottelun ensimmäisillä minuuteilla. Vierailijoiden maalivahti Anton Lepola otti avausjaksolla kaksi tärkeää torjuntaa pitäen joukkueensa mukana pelissä.

Tuore espanjalaisvahvistus Miguel Martinez eli Mika pelasi ensimmäisen ottelunsa avauskokoopanossa, mutta ei saanut pelaamansa 74 minuutin aikana montaa palloa jalkaansa kentän viimeisellä neljänneksellä.

Martinez väläytti kuitenkin kertaalleen hyökkäyspään osaamistaan. 12.peliminuutilla taitava hyökkääjä murtautui yksin AC Oulun puolustuksen keskustasta tekopaikkaan, mutta sijoitus painui niukasti ohi maalin takakulman.

– Oulu on ihan ansaitusti sarjan kärkipaikalla. Kotijoukkue pakotti meidät puolustusasemiin, ja paikkojen luominen oli tänään erittäin vaikeaa. Tiheä ottelutahti näkyi myös kentällä, emme saaneet jalkoja liikkelle aggressiivisen prässipelin alla ja jouduimme vastaanottajan asemaan, Arbeiter tunnusti.

Luonnonnurmi hämmensi

Toisella puoliajalla KTP kykeni rakentamaan vain pari kontrolloitua hyökkäystä koko 45-minuuttisen aikana. Jakson paras maalintekopaikka avautui vapaapotkun jälkitilanteesta Antti Mäkijärvelle, jonka laukaus vapaasta vetopaikasta nousi niukasti yli maalin yläriman.

Vieraiden keskikenttä raatoi David Ramadingayen johdolla hyvän iltapuhteen. AC Oulu ei pallonhallinnastaan huolimatta kyennyt luomaan ottelun edetessä montaa potentiaalista maalintekopaikkaa.

Kotijoukkueen aktiivisin ja vaarallisin pelaaja oli laitahyökkääjän tontilla pelaava Loorents Hertsi, joka murtautui useamman kerran röyhkeästi sisään rangaistusalueelle.

– Ottelutapahtumiin nähden täytyy olla pisteeseen tyytyväinen. Pallollinen pelimme oli tänään heikkoa, mihin osin vaikuttaa se, että tämä oli koko kesän ensimmäinen kosketuksemme luonnonnurmeen. Matsi oli erittäin raskas, Oulu prässäsi aggressiivisesti emmekä saaneet pidempiä pallonhallintajaksoja, ison työmäärän lauantaina raatanut kapteeni Ramadingaye tiivisti.

Ensi lauantaina VPS Kotkassa

Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen KTP on edelleen mukana Ykkösen kärkitaistossa. Sillä on kasassa 15 pistettä ja joukkue on kärsinyt alkukauden aikana vain yhden tappion: kaksi viikkoa sitten MP ryösti pisteet Kotkasta maalein 3–2.

– Olen pääosin tyytyväinen alkukauden otteisiimme kentällä. MP-ottelu oli heikkoa tekemistä, mutta yksittäisiä pieniä virheitä lukuunottamatta pelimme on pysynyt hyvin kasassa, Arbeiter kehui.

KTP pelaa seuravan ottelunsa viikon päästä lauantaina, jolloin Kotkaan vieraaksi saapuu kautensa odotuksiin nähden vaisusti aloittanut VPS. Ramadingaye otti Oulua vastaan kauden neljännen varoituksensa ja joutuu huilaamaan korttitilin täyttymisen vuoksi VPS-pelin.

Uusimmat uutiset