Uudet näköharhaan perustuvat suojatiet leviävät maailmalla — Autoilijat jarruttavat ja taksinkuljettajienkin selkävaivat ovat vähentyneet

Autojen nopeus putosi keskimäärin kolmanneksen verrattuna perinteisiin suojateihin.

Norjalaisen Vegamalun AS -yhtiön kehittämät suojatiet saavat ihmisen aivot tekemään vääriä tulkintoja. Auton ratin takaa vaikuttaa pitkään siltä, että suojatie on tehty valkoisista betonilaatoista. Kuva on havainnekuva.
Norjalaisen Vegamalun AS -yhtiön kehittämät suojatiet saavat ihmisen aivot tekemään vääriä tulkintoja. Auton ratin takaa vaikuttaa pitkään siltä, että suojatie on tehty valkoisista betonilaatoista. Kuva on havainnekuva.

Noin kaksi vuotta sitten Islannissa alettiin kokeilla liikennehidasteita, jotka perustuvat taitavasti luotuun optiseen harhaan. Nokkelalla maalien käytöllä saadaan aikaan vaikutelma, että suojatien valkoiseksi maalatut alueet ovat muuta tienpintaa korkeammalla.

Islannissa viranomaiset totesivat pian, että optinen harha on tehokas liikenneturvallisuuden kehittäjä. Uudenlaisten suojatien maalausten todettiin pudottavan autojen nopeuksia. Isafjördurin kaupungin viranomaisten mukaan mikään perinteinen hidastetöyssy tai -koroke ei ollut lisännyt liikenneturvallisuutta läheskään yhtä paljon.

Norjalaisen Vegamalun AS -yhtiön kehittämät suojatiemaalaukset ovat sittemmin löytäneet tiensä useisiin maihin ja kaupunkeihin. Westminsterin kaupunginosassa Lontoossa kokeilua pidettiin niin myönteisenä, että Britannian pääkaupunkiin ilmestyy tänä vuonna lisää vastaavia suojatiemaalauksia. Myös monet muut Britannian kaupungit aikovat seurata Lontoon esimerkkiä.

Intialaisessa 11 miljoonan asukkaan Delhissä norjalaiskeksintö on käytössä monilla asuinalueilla. Delhin viranomaiset ovat tutkineet maalattujen suojatiehidasteiden tehon ja kertovat vaikutusten olevan erittäin rohkaisevia. Tutkituilla alueilla autojen keskinopeus suojateitä lähestyttäessä on pudonnut aiempaan verrattuna noin kolmanneksen.

Delhin tutkimuksessa iloitaan myös samasta käytännön hyödystä, josta islantilaiset kertoivat heti kokeilun alussa. Taksikuskit ja muut ammattiautoilijat kertovat selkävaivojensa vähentyneen, kun hidastekorokkeita korvattiin maalilla. Samoin autojen rakenteisiin kohdistuu nyt kevyempi rasitus.