Lentokentäntien varrella kytee edelleen – Palo saatiin hallintaan keskiviikkoiltana, mutta tuuli nostaa kytöpaloja esiin edelleen

Maastoa on palanut noin kahdeksan hehtaarin alueelta.

Kymenlaakson pelastuslaitos

Kytevien pesäkkeiden sammuttaminen on ollut hidasta ja työlästä Lentokentäntien maastopalossa.
Kytevien pesäkkeiden sammuttaminen on ollut hidasta ja työlästä Lentokentäntien maastopalossa.

Lentokentäntien varrella Kotkassa syttyneen metsä- ja maastopalon sammutustyöt ovat jatkuneet vielä lauantaina.

Päivystävä palomestari Juha Säämänen Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että kytöjä on löytynyt edelleen kuivasta ja hankalasta maastosta.

Kytöpalot sammutetaan ja aluetta kastellaan huolella sekä tarkkaillaan ainakin lauantai-iltapäivään kello 16 saakka.

Maasto on palanut noin kahdeksan hehtaarin alueelta. Hälytys hakkuuaukealta metsään levinneestä palosta tuli keskiviikkona iltapäivällä.

Hakkuuaukea oli erittäin hankalasti tavoitettavissa ja sitä paikannettiin pitkään.

Tuuli on nostanut kytöjä esiin edelleen palon jäljiltä, vaikka itse palo saatiin hallintaan jo keskiviikkoiltana.

Kymenlaaksossa on voimassa metsäpalovaroitus.

Sammutustöissä oli apuna myös Puolustusvoimien helikopteri.

Uutiseen on vaihdettu kuva kello 10.50.