Kaakon Kamarimusiikki keräsi ennätysyleisön

Kaakon Kamarimusiikki / Camilla Grön

Kolme selloa ja fagotti päätöskonsertissa Yllätysten illassa Kiessin Vintillä: Samuli Peltonen, Bence Bogányi, Tuomas Ylinen ja Tomas Nuñez-Garcés.

Lauantaina päättyneen Kaakon Kamarimusiikin konsertit ja oheistapahtumat keräsivät yhteensä ennätykselliset yli 1700 kuulijaa.

Kaakon Kamarimusiikki käynnistyi tiistaina 4. heinäkuuta Viipurissa kahdella konsertilla, joista muodostui tämän vuoden ehdoton kohokohta. Viipurin kahdessa konsertissa toteutui vuoden teema ”Musiikki ei tunne rajoja”.

— Tunnelma oli ainutlaatuinen ja meidät otettiin hyvin vastaan. Tämän kokemuksen perusteella voimme miettiä jatkossakin yhteistyön jatkamista Viipurin ja sen lähiseudun kanssa, toteaa taiteellinen johtaja Jukka Merjanen.

Festivaali oli Merjasen mukaan ehyt kokonaisuus, jossa teema toteutui tasapainoisesti kautta linjan.

— Yleisön suosikki oli tänä vuonna oopperalaulajien torstai-illan konsertti Virolahden kirkossa. Uudet konserttipaikat, Virolahden Kotiseutumuseo Pyterlahdessa sekä Harjun Kiessi-museon Vintti osoittautuivat todella toimiviksi sekä akustiikaltaan sekä tunnelmaltaan ja niissä kuulemme jatkossakin konsertteja.

Seuraavan vuoden festivaalin suunnittelu on jo alkanut. Kaakon Kamarimusiikki järjestetään ensi vuonna 3.— 8. heinäkuuta Virolahdella.

— Ensi vuoden teemassa tulee jälleen heijastumaan kansainvälisyys, sillä samaan ajankohtaan osuvat myös Virolahdella järjestettävät Sepramarkkinat. Mestarikurssien kasvava kiinnostus ja positiivinen palaute kannustaa jatkamaan myös kurssitoimintaa tulevana vuonna, kertoo Merjanen.

Johanna Vehkaluoto

Johanna Vehkaluoto

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.