Pyhtääläinen Tanja Ålander-Pajula laittoi jo lokakuun puolella joulukuusen loistamaan parvekkeelle – "Tämä on meidän tapamme antaa ohikulkijoille jotakin katsomista"

Pyhtään Siltakylässä asuva Ålander-Pajula on jouluihminen läpikotaisin. Hänellä on tapana valmistautua jouluun hyvissä ajoin, ja ohikulkijatkin ovat saaneet sen huomata.

Tanja Ålander-Pajula

Tanja Ålander-Pajulan parvekkeella joulukuusi ilahduttaa ohikulkijoita jo nyt.
Tanja Ålander-Pajulan parvekkeella joulukuusi ilahduttaa ohikulkijoita jo nyt.

Pyhtään Siltakylässä on otettu jo varaslähtö jouluun. Entisessä paloaseman rakennuksessa asuva Tanja Ålander-Pajula laittoi viime viikonloppuna joulukuusen pystyyn asunnon parvekkeelle, joka sijaitsee paloaseman vanhassa tornissa.

Joulukuusen koristelu hyvissä ajoin alkaa olla Ålander-Pajulalle jo perinne.

– Nyt on seitsemäs vuosi, kun olemme kuusen sinne laittaneet. Laitamme sen aina yleensä tähän aikaan, mutta tällä kertaa jo vähän tavallista aikaisemmin. Yleensä se on laitettu loka-marraskuun vaihteessa, aikaisintaan pyhäinpäivänä.

Ålander-Pajula haluaa valaistulla kuusella ilahduttaa ohikulkijoita syksyn ja talven pimeinä iltoina.

– Tämä on meidän tapamme antaa ohikulkijoille jotakin katsomista.

Joulukuusen ovat paikalla liikkuvat myös huomanneet. Ålander-Pajula kertoo kuulleensa kuusesta ihastelevia kommentteja, jos on ollut ulkoiluttamassa koiriaan juuri samaan aikaan, kun joku on sattunut pysähtymään talon eteen kuusta katsomaan.

Koska kuusi on ilmestynyt parvekkeelle hyvissä ajoin ennen joulua jo useamman vuoden ajan, osaavat paikalliset jo odottaakin sitä.

– Silloin, kun tällä kylällä oli vielä kukkakauppa, kuulin siellä kerran erään asiakkaan sanovan, että eipä ole vielä tornissa joulukuusta. Silloin ajattelin, että ollaanko nyt myöhässä, Ålander-Pajula sanoo.

Jouluihminen koristelee jo hyvissä ajoin

Ålander-Pajula kertoo olevansa täysin jouluihminen. Hänen taloudessaan joulua valmistellaan useamman kuukauden ajan, ja hän kertoo saaneensa puolisonsakin vähän hurahtamaan jouluun.

– Kuusen lisäksi olen nyt jo laittanut lumihiutalekoristeet oveen, mutta muuten ei ole vielä koristelua aloitettu. Joulukortit ovat kyllä jo valmiina ja kirjoitettuina. Lähetän ne marraskuun puolivälissä. Tuttavat tietävät odottaa korttia minulta aikaisin.

Ålander-Pajula alkaa pikkuhiljaa koristella kotiaan marraskuun alusta lähtien. Joulukuun alussa on käytännössä hänelle jo täysi joulu, ja kaikki on valmiina.

Vaikka Ålander-Pajula nauttii joulukoristelusta, ei näe joulua niinkään kulutusjuhlana.

– Panostan perinteiseen koristeluun. Joskus ostan jotain uuttakin, mutta melko harvoin. Lahjat eivät minulle koskaan ole olleet niin tärkeitä, vaan tärkeää on joulun tunnelman luominen ja lasten ja lastenlasten huomiointi, Ålander-Pajula sanoo.

Ålander-Pajulan mielestä jouluvalmistelut voi puhtaalla omatunnolla aloittaa loka-marraskuun vaihteessa. Ympäri vuoden hän ei kehtaisi koristeita pitää esillä.

– Ei niitä ihan heinäkuussa viitsi vielä laittaa, Ålander-Pajula naurahtaa.

Joulun jälkeenkin kuusi saa vielä seisoa parvekkeella tammikuun loppuun.

– Siellä on viileää, joten kuusi ei edes tiputa neulasia. Siinä vaiheessa sydän vuotaa verta, kun se täytyy laittaa pois, vaikka se olisi edelleen hyvässä kunnossa. Mutta ei sitä sen pidempään viitsi pitää.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut