Googlen toimitusjohtaja kertoo parhaillaan Helsingissä yhtiön jättisatsauksista — Loistavia uutisia Haminalle! Seuraa tiedotustilaisuutta suorana Kymen Sanomien sivuilta!

Googlen toimitusjohtaja ei ole aiemmin vieraillut Suomessa. Hän tapaa tänään pääministeri Antti Rinteen.

AOP/PATRICK SEEGER

Pääministeri Antti Rinne tapaa tänään Googlen toimitusjohtajan Sundar Pichain. Arkistokuva.
Pääministeri Antti Rinne tapaa tänään Googlen toimitusjohtajan Sundar Pichain. Arkistokuva.

Pääministeri Antti Rinne tapaa tänään Googlen toimitusjohtajan Sundar Pichain.

Pichai kertoo uusimmassa blogikirjoituksessaan, että Google on tehnyt yhtiön historian suurimman uusiutuvaan energiaan liittyvän yritysoston. Pichain kirjoittaa, että kysymys on 18:sta uudesta energiasopimuksesta ja 1 600 megawatin paketista. Googlen tuuli- ja aurinkovoiman käyttö kasvaa 40 prosenttia 5 500 megawattiin.

Kauppaan kuuluu yli kahden miljardin dollarin arvosta uusia energianlähteitä, kuten miljoonia aurinkopaneeleita ja satoja tuulivoimaloita kolmella eri mantereella. Samalla Googlen omavaraisuus uusiutuvan energian tuotannossa kasvaa.

Sopimukset sisältävät investointeja Yhdysvalloissa Chilessä ja Euroopassa ja Pichai lupaa kertoa Helsingissä asiasta lisää tänään. Valtioneuvoston suora lähetys tiedotustilaisuudesta alkaa kello 10.10.

Uusimmat uutiset