Haminassa asuinkadut saadaan aurattua vielä tänään – Tiemestari Esa Kelkka:" Aika normaali lumipyry, vaikka tuuli onkin kinostanut lunta suuriksi kasoiksi"

Tiemestari Esa Kelkka toteaa, että talvet ovat erilaisia. Viime talvena lunta ei juuri satanut ja nyt sitä on kolmessa päivässä tullut useita kymmeniä senttejä.

Sari Tauru

Haminassa asuinkadut saadaan aurattua vielä tänään. Arkistokuva.
Haminassa asuinkadut saadaan aurattua vielä tänään. Arkistokuva.

Haminassa aurauskalusto lähti liikkeelle kolmen, neljän aikoihin keskiviikkoaamuna.

– Pääväylät on nyt aurattu ja olemme siirtyneet asuntokaduille. Saamme vielä tänään aurattua kaikki alueet, totesi tiemestari Esa Kelkka puoliltapäivin.

Kelkka sanoo auraustöiden sujuneen tavanomaiseen malliin.

– Tämä on ollut kuitenkin aika normaali lumipyry, vaikka tuuli onkin kinostanut lunta suuriksi kasoiksi.

Sinänsä erikoista Kelkan mukaan on kuitenkin se, että lunta on satanut kolme päivää yhteen menoon.

– Lumen määrä ei ole suuri päivää kohden, mutta kun kaiken laskee yhteen niin tuleehan siitä muutamankymmentä senttiä.

"Katsotaan nyt minkälainen talvi tästä tulee"

Kelkka arvelee, että Haminassa lunta ei ole tullut niin paljoa kuin Kotkassa.

– Mitä idemmäksi on menty, sitä vähemmällä on päästy.

Kelkka uskoo ihmisten lumi-ihmettelyyn vaikuttavan sen, että viime talvena ei juuri satanut lunta.

– Kun taas pari vuotta sitten talvi oli tätäkin lumisempi. Katsotaan nyt minkälainen tästä talvesta tulee.