Kymenlaaksossa tulipaloissa kuoli viisi ihmistä viime vuonna

Kimmo Seppälä

Tyhjillään ollut pienkerrostalo paloi Neuvottomassa Haminassa kesäkuussa.
Tyhjillään ollut pienkerrostalo paloi Neuvottomassa Haminassa kesäkuussa.

Kymenlaakson pelastuslaitokselle tuli viime vuonna kaikkiaan 14 391 pelastus- ja ensihoitotehtävää, pelastuslaitos kertoo tiedotteessa. Tehtävämäärä lisääntyi hieman edellisvuodesta (14 286).

Keskimäärin pelastuslaitoksen palo-, ensivasteauto tai ambulanssi lähti tehtävälle 40 kertaa vuorokaudessa.

Onnettomuustyypeistä eniten lisääntyivät vahingontorjuntatehtävät. Niistä valtaosan aiheuttivat erilaiset myrskytuhot, kuten kaatuneet puut.

Vähennystä oli ensivastetehtävissä. Lasku johtui koronatilanteesta, jonka takia ensivasteyksiköiden hälytyskynnystä on nostettu etenkin sopimuspalokuntien osalta.

Onnettomuustyypeistä yleisin oli liikenneonnettomuus. Liikenneonnettomuuksia tapahtui keskimäärin 11 viikossa.

Kymenlaaksossa tulipaloissa menehtyi viisi henkilöä vuonna 2020. Keskimäärin maakunnan tulipaloissa kuolee vuosittain neljä henkilöä.

Kymenlaakson pelastuslaitos 2020

Suluissa edellisen vuoden määrä

Pelastus- ja ensihoitotehtäviä yhteensä 14 391 (14 286)

Esimerkiksi nämä tehtävämäärät lisääntyivät:

vahingontorjunta + 243

tulipalot + 80

öljyvahinko + 30

eläimen pelastus + 14

Esimerkiksi nämä tehtävämäärät laskivat:

ensivastetehtävät - 221

automaattisen paloilmoittimen tarkastus/varmistus - 55

ihmisen pelastus - 40

liikenneonnettomuus - 39

Lähde: Kymenlaakson pelastuslaitos