Mussaloon ja Aittakorpeen pääsee nyt aivan uudenlaista reittiä — Uudessa bussiaikataulussa linja 27 kulkee osittain meressä

Mussaloon ja Aittakorpeen pääsee nyt aivan uudenlaista reittiä — Uudessa bussiaikataulussa linja 27 kulkee osittain meressä

Etelä-Kymenlaakson kuntien uudet bussiaikataulut julkaistiin hiljattain. Joku tarkka bussimatkustaja on kuitenkin saattanut hieraista silmiään linjan 27 reittikartan nähdessään. 

Keskustasta Mussaloon, Karhuvuoreen ja Aittakorpeen liikennöivä bussi kulkee nimittäin uudenlaista reittiä.

Linja näyttää heittävän Norskankadulta lenkin suoraan mereen ja Kantasatamasta Vellamon edestä Hietaseen. Mussaloonkin luovitaan Norskan sillan vieritse. 

— Joku tarkkanäköinen ehti jo meihin ottaa yhteyttä. Kyseessä on puhtaasti inhimillinen virhe. Kartan koko on muuttunut, mutta jostain syystä reitin koko ei muuttunut samassa suhteessa, kertoo Raimo Oksala Henrietta Mediat Oy:stä. 

Oksalan mukaan asia korjataan verkkoon vielä illan aikana, mutta painotuotteeseen ehtinyttä kömmähdystä ei voida korjata. Oksala harmittelee sitä, ettei kukaan huomannut virhettä, vaikka aikataulut tarkistetaan ennen julkaisua monen eri osapuolen silmin. 

— Onneksi tämä on kohtalaisen harmiton virhe. Monet linja-auton käyttäjät tuntevat reitin entuudestaan ja tietävät, miten se kulkee. 

Kotkan bussien aikataulut löytyvät osoitteesta www.kotkanaikataulut.fi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset