Rajuilma iskee Kymenlaaksoon illalla: ”Vettä tulee kauheasti”

Ilkka Räsänen

Voimakas ukkosmyrsky vyöryy tänään lounaan suunnasta Etelä-Suomeen. Päivän aikana ukkosrintama siirtyy itään ja saavuttaa Kymenlaakson illalla.

Odotettavissa on kunnon rajuilma, kertoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.

Rajuilma eli Klaara-myrsky alkaa tuntia tai paria ennakoitua myöhemmin. Tuovinen kertoo, että rajuilma on kehittymässä, mutta alkuaika on siirtynyt eteenpäin. Kymenlaaksossa ryske alkaa iltakahdeksan tienoilla.

Vettä tulee Tuovisen mukaan ”kauheasti”, kunnes aamuyön tunteina rintama väistyy itään Venäjälle. Rankkasade voi aiheuttaa kaupunkialueilla taajamatulvia.

Paikallisiin sähkökatkoihin on Klaaraksi nimetyn myrskyn aikana hyvä varautua. Pahin myräkkä tulee eturintamassa. Tuovinen kertoo, että sade ja salamointi ei mene ohi hetkessä, vaan jytinä kestää puolestatoista kahteen tuntia.

Salamointi on runsasta. Tuuli voi yltää ukkospuuskissa 20–25 metriin sekunnissa ja kaataa puita. Vuoden 2010 Asta-myrskyn tapaisia laajoja metsätuhoja ei ole kuitenkaan odotettavissa. Silloin myrskytuhojen raivaus ja sähkölinjojen korjaus kesti useita viikkoja.

Sunnuntaina saadaan kuurosateita, mutta sen jälkeen sää näyttää kesäiseltä. Tuovisen mukaan hellepäiviä voi vielä tulla ja neljä kuukautta kestänyt normaalia viileämpi sääputki katketa.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.