HP:n naisilta jälleen huikeaa peliä — ukkonen sai joukkueet lyhentämään ottelua

HP:n naisilta jälleen huikeaa peliä — ukkonen sai joukkueet lyhentämään ottelua

Haminan Palloilijoiden naisten joukkue on selvinnyt pesäpallon suomensarjan lohkofinaaleihin. Hyvinkään Tahko kaatui vieraskentällä 2—0 (13—6, 13—5).

Ukkonen alkoi painaa ottelun loppua kohti siinä määrin päälle, että HP keskeytti viimeisen lyöntivuoronsa tekemällä pari tahallista paloa. Hyvinkää jätti puolestaan viimeisen sisävuoronsa kokonaan pelaamatta.

Mutta ottelu oli ratkennut jo ennen sitä. Jos HP esitti pelinjohtaja Jussi Toikan mukaan kesän parasta peliä joukkueiden ensimmäisessä välieräottelussa, oli tämä ainakin melkein yhtä hyvä suoritus.

— Ulkopeli ei ollut ihan samalla tasolla, vaikka hyvää olikin. Pystyimme pitämään muun muassa Ykköspesiksen lyöjätilaston voittajan hyvin kurissa. Sisäpeli toimi hyvin, erittäin mallikasta lyöntipeliä, Toikka summasi.

HP loi ottelussa 42 kolmostilannetta. Tulospalvelu meni ottelun loppuhetkillä hieman sekaisin joukkueiden tekemistä juoksuista, joten tilastot eivät välttämättä ole ihan kohdallaan.

Niiden mukaan kovimmat lyöntitehot oli Nea Forssellilla (1+5), Elina Muurmanilla (1+3) ja Emmi Simosella (4). Petra Pakkanen toi peräti kahdeksan juoksua.

Toinen välieräpari on tilanteessa 1—1, kun Kuusankoski yllätti lohkoykkösenä välieriin lähteneen Hämeenlinnan 2—0 (7—4, 4—2).

Lohkofinaalit alkavat keskiviikkona. Jos Kuusankoski voittaisi sunnuntaina Hämeenlinnan toistamiseen, saisi HP aloittaa finaalit kotikentällään.

— Kotietu olisi kiva ja Kuusankoskea vastaan on ollut hyviä pelejä. Mutta jos pelaamme kuten tänään, pystymme haastamaan ihan kumman joukkueen vain, Toikka sanoi.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.