Päivystävässä Linnoituksen päiväkodissa hyvä kesämeininki

Issu Huovinen

Linnoituksen päiväkodissa on täydellinen liikuntasali ja hyvät välineet kertoo vs. varhaiskasvatuksen esimies Sirpa Matero.
Linnoituksen päiväkodissa on täydellinen liikuntasali ja hyvät välineet kertoo vs. varhaiskasvatuksen esimies Sirpa Matero.

Haminan Linnoituksen päiväkodissa on normaalioloissa reilut 200 hoitolasta aina vauvataaperoista esikouluikäisiin. Kesällä päivystävänä päiväkotina lapsia on paikalla noin 70.

T-kirjaimen muotoisessa rakennuksessa on kuusi sisääntulon ovea. Päiväkodin yhdeksän ryhmää ja esiopetuksen neljä ryhmää kulkevat näistä ovista sisään sulassa sovussa ilman, että kuraeteisessä on kaaosta. Sisääntulon tiloissa on mainiota myös se, että henkilökunnalla on riisuuntumistila samalla paikassa.

— Ei tarvitse lähteä vaihtamaan vaatteita jonnekin kellariin, kertoo vs. varhaiskasvatuksen esimies Sirpa Matero.

Hän lisää, että sisääntulo ensimmäisenä varahoitopäivänä onkin ollut yksi haaste. Jo lapsen omassa päiväkodissa tai hoitopaikassa on annettu ohjeet miten uuteen ja isoon päiväkotiin viedään lapset hoitoon. Mistä ovesta kuljetaan sisään.

Aiheesta lisää torstain Kymen Sanomissa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.