Aurinkoenergiapuolella sähköntuotanto kiinnostanut enemmän kuin lämmön

Finsolar-hanketta vetänyt Karoliina Auvinen uskoo kuitenkin, että lämpöpuolella on paljon potentiaalia.

Kai Skyttä

Arkistokuva Lappeenrannan teknillisen yliopiston katolla olevista aurinkopaneeleista.

Suomen aurinkoenergia-asiaa vietiin vuosina 2014—16 eteenpäin innovaatiorahoituskeskus Tekesin rahoittamassa Finsolar-hankkeessa. Mukana oli viitisenkymmentä yritystä ja organisaatiota.

Hankkeen johtaja, tutkija Karoliina Auvinen ei ole tutustunut kotkalaisyrityksen kehittämiin järjestelmiin, mutta pitää suunnitelmia mielenkiintoisina.

Olisi todella hyvä tulos, jos Kotkassa järjestelmä saataisiin takaisin maksetuksi kymmenessä vuodessa. — Kai Sirén

Auvisen mukaan aurinkoenergian hyödyntäminen on Suomessa painottunut sähköpuolelle.

— Aurinkolämmössä on kuitenkin iso potentiaali, sanoo Auvinen.

Tampereella kaksisuuntainen järjestelmä

Jotta aurinkolämpöjärjestelmistä saataisiin kaikki hyöty irti, pitäisi ne Auvisen mukaan rakentaa kaksisuuntaisen kaukolämpöverkon yhteyteen. Tuolloin taloyhtiöt voisivat myydä ylijäämälämpöä kaukolämpöverkkoon.

— Tampereella tästä on jo esimerkkitapaus. Kaksisuuntaiset kaukolämpöverkot ja verkkojen avaaminen kilpailulle mainitaan myös meidän juuri julkaisemassamme raportissa, kertoo Auvinen.

Hän viittaa Aalto-yliopiston ja Sitran Murrosareenan loppuraporttiin. Murrosareena kokosi yhteen 23 suomalaista asiantuntijaa, vaikuttajaa ja visionääriä yhteiskunnan eri sektoreilta pohtimaan kunnianhimoisia energia- ja ilmastotoimia vuosille 2018—30.

Kymmenen vuotta olisi huipputulos

Aurinkoenergiaa on Aalto-yliopistossa tutkittu pitkään. Professori Kai Sirénin mukaan aurinkolämmöllä ja lämpöpumpuilla on teknisesti mahdollista tuottaa iso osa kotitalouksien lämmitysenergiasta.

Suomen oloissa ongelma on kuitenkin se, että optimaalinen hyöty edellyttäisi energian kausivarastointia. Näin talvella voitaisiin hyödyntää se, mikä kesällä on laitettu talteen.

— Olisi todella hyvä tulos, jos Kotkassa järjestelmä saataisiin takaisin maksetuksi kymmenessä vuodessa, sanoo Sirén.

Kotkan Energialla on lämpöä omasta takaa

Kotkan Energian kaukolämpöjohtaja Risto Mellas tuntee meneillään olevan keskustelun kaukolämpöverkon kaksisuuntaisuudesta.

— On se jossain määrin tulevaisuutta, mutta siinä on pari haastetta. Yksi on verkkoon laitettavan veden lämpötilan varmistaminen. Toinen on se, että ainakin meillä tulee itsellämmekin kesäisin ylenmäärin lämpöä. Silloin ei siis ole tarvetta ostaa muualta, sanoo Mellas.

Emännänraitin hankkeessa energiayhtiö on mukana vain tarkistusroolissa.

— Tarkistamme suunnitelmat ja myöhemmin putkikytkennät, että ne on tehty ohjeiden mukaan, sanoo Mellas

Juttua muokattu 4.12. kello 14.39. Muutettu Emännänkatu Emännänraitiksi.