Titaanit joutui taas jatkoajalle — viikonlopun saldo kolme pistettä

Kimmo Seppälä

Titaanien ykkösketju Petja Summanen (kuvassa)—Jesse Hurme—Santeri Kunttu järjesteli joukkueen kaikki maalit Tampereella. Kuva lauantain FPS-ottelusta.

Titaanien molemmat Suomi-sarjan avausviikonlopun ottelut venyivät jatkoajalle, ja molemmat päättyivät 4—3-kotivoittoon. Lauantaina Forssan Palloseuran kaatanut Titaanit hävisi sunnuntaina Tampereella KooVeelle.

Titaanit esiintyi avauserässä vahvasti, ja voitti sen 2—1 Saska Putkosen ja Jere Koikkalaisen osumilla. Toisessa erässä KooVee otti ohjat, mutta ainoan maalin teki Titaanit, tekijänä Elmeri Kotro ylivoimalla.

Päätöserässä peli tasoittui ja aaltoili päästä päähän. Erän maaleista vastasi kuitenkin KooVee, joka tasoitettuaan ensin ottelun varsinaisella peliajalla 3—3:een rankaisi jatkoajalla jo 35 pelisekunnin jälkeen.

— Voitto meni oikeaan osoitteeseen, KooVee oli tuon verran parempi. KooVeella oli toisessa erässä isännän otteet, ja erä oli selvästi heidän, vaikka me teimme ainoan maalin. Maalivahti Santeri Levänen piti meitä siinä erässä pystyssä, Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen sanoi.

Levänen torjui toisessa erässä 17 kertaa ja koko ottelussa 36.

3—1-johdon sulaminen harmitti Piispasta.

— Emme saaneet tänä viikonloppuna tasapainoista 60-minuuttista. Taso heittelee erien välillä ihan liikaa. Varsinkaan nämä sarjan kärkijoukkueet eivät anna yhtään anteeksi, jos pelimme ei pysy kasassa.

Viikonlopun saldo, kolme pistettä, kuitenkin tyydytti Piispasta. Hänen mukaansa FPS ja KooVee ovat vastustajina sarjan kovimmasta päästä.

— Näissä peleissä paljon ratkeaa siihen, kumpi joukkueista pystyy nousemaan jaloilleen toisen joukkueen painaessa päälle. Me emme tänään pystyneet siihen.

Jesse Hurme antoi kaksi maalisyöttöä, hänen ykkösketjunsa yhteensä neljä. Pakistosta parhaiten esiintyi maalilla iltansa kruunannut Jere Koikkalainen.

Titaanit pelaa seuraavaksi ensi viikon sunnuntaina Kotkassa. Vastassa on JHT.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.