Virolahden näkymät paremmat kuin koskaan, Miehikkälä satsaa Muurikkalan yritysalueeseen — Molempien kuntien talousarvio ensi vuodelle niukasti plussalla

Kaakon kaksikossa odotellaan ensi vuotta toiveikkaasti. Molemmat toivovat pysäyttävänsä väestön vähenemisen, Virolahti toivoo jopa väestömäärän kasvua.

Kimmo Seppälä

Viime vuonna avattu Zsar on ollut tärkeä tekijä Virolahden vetovoimaisuudessa. Zsarin avausnauhan leikkasivat viime vuoden marraskuussa Virolahden kunnanjohtaja Osmo Havuaho (vas.) ja Zsar Oy:n silloinen toimitusjohtaja Sami Vainiomäki.
Viime vuonna avattu Zsar on ollut tärkeä tekijä Virolahden vetovoimaisuudessa. Zsarin avausnauhan leikkasivat viime vuoden marraskuussa Virolahden kunnanjohtaja Osmo Havuaho (vas.) ja Zsar Oy:n silloinen toimitusjohtaja Sami Vainiomäki.

Kaakon kaksikossa eli Virolahdella ja Miehikkälässä odotellaan ensi vuotta toiveikkaasti. Molempien talousarviot on rakennettu niukasti ylijäämäisiksi. Kunnat esittelivät budjettinsa tiistaina sen jälkeen, kun kunnanhallitus oli viilannut ne maanantaina esittelykuntoon. Lopullisen siunauksen asialle antavat ensi viikolla kunnanvaltuustot.

Virolahti 150 000 plussalla

Virolahden ensi vuoden talousarvio on noin 150 000 euroa ylijäämäinen. Ensi vuonna väistyvä kunnanjohtaja Osmo Havuaho esitteli budjettia erittäin optimistisena.

— Näkymät ovat paremmat kuin ehkä koskaan Virolahden historiassa. Vaalimaan hankkeet ovat keskeisessä roolissa. Näyttää siltä, että meillä on mahdollisuus pysäyttää nykyinen laskeva väestönkehitys. Tai jopa kääntää se plussalle.

Virolahti suunnittelee investoivansa ensi vuonna 2,1 miljoonalla. Se on paljon, Havuaho myöntää.

— Kestävä taso olisi noin miljoonan luokkaa. Mutta investoinnit ovat välttämättömiä. Suurin hanke on päiväkoti, lisäksi joudumme investoimaan kunnantalon ja virastotalon väistötiloihin ja esimerkiksi kaavateiden kunnossapitoon.

Investointien myötä myös lainojen määrä on kasvussa. Ensi vuodelle on budjetoitu 19,2 miljoonaa euroa lainaa. Se tekee 6144 euroa asukasta kohden.

Miehikkälä 40 000 ylijäämäinen

Miehikkälän vuoden 2020 talousarvio jää noin 40 000 euroa plussalle. Kunnassa satsataan erityisesti väestön vähenemisen pysäyttämiseen.

— Olemme panostaneet siihen, että väestömäärä pysyisi ennallaan. Siihen liittyvät asiat on nostettu kuntastrategiassa keskeisiksi teemoiksi, kunnanjohtaja Arto Ylönen toteaa.

Esimerkiksi Ylönen kertoo eilisen kunnanhallituksen päätöksen esittää kunnanvaltuustolle perheasuntojen suunnittelun käynnistämistä.

— Se hanke ei ole vielä edes investointisuunnitelmassa, kunnanjohtaja lisää.

Toinen tärkeä kehityskohde on Ylösen mukaan Muurikkalan yritysalue. Sen toivotaan tuovan kuntaan uusia yrittäjiä, haku käynnistetään ensi vuonna.

— Markkinointi on nyt huomattavasti helpompaa, kun Vaalimaalla tapahtuu. Virolahdelle kiitos siitä.

Miehikkälän investointeihin on budjetoitu ensi vuodelle 0,9 miljoonaa. Lainaa talousarvioon on suunniteltu 9,3 miljoonan edestä, joka tekee 4955 euroa asukasta kohden.

Lainan määrä on kasvanut vuodesta 2018 selkeästi. Kasvu johtuu pitkälti Kymsoten mukana tuomiin maksuihin, kunnanhallituksen puheenjohtaja Tarja Alastalo (kesk.) toteaa.

Juttua muokattu kello 21.11. Korjattu tekstistä Virolahden lainamäärä asukasta kohti.