Satoja kiloja nuuskaa Suomeen tuonut joukko kävi laitonta kauppaa Kotkassa ja Pyhtäällä – Käräjäoikeudessa syytettynä olevat henkilöt jättivät maksamatta veroja lähes puolen miljoonan euron edestä

Nuuskan salakuljettamisen lisäksi Kymenlaakson käräjäoikeudessa käsiteltyyn tapaukseen liittyy myös alkoholin ja savukkeiden laitonta tuomista maahan. Nuuskakauppaa käytiin parkkipaikoilla ja metsäteillä.

Moises Garibay

Syytteen mukaan kahdentoista henkilön joukko on myynyt vuosina 2018 ja 2019 satoja kiloja Suomeen tuotua nuuskaa.
Syytteen mukaan kahdentoista henkilön joukko on myynyt vuosina 2018 ja 2019 satoja kiloja Suomeen tuotua nuuskaa.

Kymenlaakson käräjäoikeudessa käsiteltiin maanantaina laajaa nuuskan salakuljettamiseen liittyvää juttuvyyhteä, johon liittyi myös Kotkassa tehtyä laitonta nuuskakauppaa.

Syytteen mukaan kahdentoista henkilön joukko on myynyt vuosina 2018 ja 2019 satoja kiloja Suomeen tuotua nuuskaa. Nuuskan syytetyt olivat tuoneet Ruotsista Suomeen Tornion kautta ja sitä oli myyty muun muassa Kotkassa, Pyhtäällä, Kouvolassa, Helsingissä ja Lahdessa.

Syyttäjä totesi, että salakuljettajat eivät ole kertoneet nuuskan maahantuonnista, koska he ovat halunneet välttyä verojen maksamiselta. Syytteen mukaan veroja on jätetty maksamatta yhteensä lähes puolen miljoonan euron edestä.

Nuuskakauppaa parkkipaikoilla ja metsäteillä

Syytteen mukaan syytettynä olevat henkilöt olivat tilanneet toisiltaan nuuskaa ja viestitelleet siitä, missä ja milloin sitä olisi saatavilla. Joukkioon kuuluneet henkilöt ovat myyneet nuuskaa toisilleen esimerkiksi parkkipaikoilla ja metsätiellä.

Suurin osa syytettynä olevista henkilöistä oli syyttäjän mukaan tuonut nuuskaa Suomeen yksin. Osa tekijöistä oli toiminut yhdessä.

Tuhansia savukkeita

Syytteen mukaan yksi salakuljetusketjun jäsenistä oli lisäksi ostanut toisten salaa Suomeen tuomia savukkeita. Kun hänen kotiinsa tehtiin etsintä, sieltä löytyi yhteensä 101 kartonkia savukkeita, joiden osalta veroja oli jätetty maksamatta 7 600 euron edestä.

Yhtä joukon jäsenistä syytetään alkoholin ja savukkeiden salakuljettamisesta Latviasta Suomeen. Yhtä henkilöistä syytetään myös myös huumausaineen käyttörikoksesta, koska hänellä oli ollut hallussaan 1,7 grammaa marihuanaa ja kaksi fenatsepaamia sisältänyttä tablettia.

Syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta

Syyttäjä vaatii joukkiolle muun muassa ehdollista vankeutta ja sakkorangaistuksia törkeistä veropetoksista ja salakuljetuksesta. Osaa henkilöistä syytetään laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä.

Syyttäjän mukaan tekijät ovat olleet suunnitelmallisia ja he ovat teoillaan tavoitelleet huomattavaa taloudellista hyötyä.

Tuomio annetaan 10. helmikuuta.