Kalastuksenvalvojat suivaantuivat lupakäytännöstä Kotkassa

Raimo Eerola

Kalastuksenvalvojat suivaantuivat lupakäytännöstä Kotkassa

Kalastuksenvalvojat lopettavat Kotkan kaupungin hallinnoimien vesialueiden kalastuksenvalvonnan. Päätöksen takana ovat uusimmat verkkoluvat, joita on myönnetty Kantasataman ja Keisarinsataman alueelle. Lopettamispäätöksen on tehnyt 12 valvojaa.
Kymenlaakson Kalastuksenvalvojat ry:n puheenjohtaja Jani Paananen sanoo, että suurin ongelma kytkeytyy lupien myöntämisen periaatteeseen. Hänen mukaansa päätökset tehdään yksipuolisesti viranhaltijatasolla. Paananen näkee, että lupien myynti on nyt ristiriidassa niiden linjausten kanssa, mistä kaupunkisuunnittelulautakunta päätti vuoden 2016 syyskuussa.
Tuolloin hyväksytyissä periaatteissa todetaan, että kalastus järjestetään kestävästi ottaen huomioon luonnonkantojen elinvoimaisuuden vahvistaminen. Näin verkkojen pito voidaan sallia kaupallisille kalastajille erillisen hakemuksen perusteella rajoitetusti Kantasatamassa ja Keisarinsatamassa kaupungin omistamalla vesialueella
— Nyt verkkolupia on myönnetty Kantasataman alueelle ilman päätöstä rajoituksen jatkamisesta tai poistamisesta. Luvat on myös myönnetty ilman erillistä hakemusta. Kyse on yhteensä 90 verkkoluvasta. Viime vuonna myönnetyissä luvissa yhtä lukuunottamatta oli kielletty verkojen pitäminen Norssalmen sillan pohjoispuolella sekä Pirköyrin pohjoispuolella. Uusimmissa luvissa rajoitusta ei ole.
Kalastuksenvalvojien mielestä rajoituspäätökset vaatisivat käsittelyä uudessa kaupunkirakennelautakunnassa.
Paanasen mukaan pitää kyseenalaistaa kalakantojen kestävä käyttö näillä lupaperusteilla. Hän toteaa, että Kymijoen lohien ja taimenien tulevaisuus on pian pelkästään luonnollisen lisääntymisen varassa, kun istutukset vähenevät.
— Kalastuksen kehittäminen tulisi tehdä yhdessä. Pitää kuunnella kaikkia intressiryhmiä kuten ammattikalastajia, kalastusmatkailuyrittäjiä, vapaa-ajan kalastajia sekä kalastuksenvalvojia, sanoo Paananen.
Yhdistykseen kuuluvat kalastuksenvalvojat jatkavat edelleen valvontaa muun muassa Kotkan kalastusalueella ja Kymijoen kalastusalueella, Pyhtäällä sekä Haminan kaupungin vesialueella.

Sovittuja pykäliä

on noudatettu


Kotkan kaupungingeodeetti Kirsti Ruutiainen sanoo, että kaupunkisuunnittelulautakunnan vuonna 2016 hyväksymiä periaatteita on noudatettu.
— Olen itse ollut kirjoittamassa pykäliä ja samojen periaatteiden mukaisesti on myönnetty uusimmat verkko- ja rysäluvat. Sääntöjä voidaan toki muuttaa, jos siihen tulee tarvetta. Ikävää, että valvojat ilmoittavat lopettavansa. Monenlaista toimintaa kuitenkin tarvitaan ja siksi myös positiivista keskustelua rajoituksista, toteaa Ruutiainen.

Luetuimmat