Kotkan ortodoksinen seurakunta tarvitsee 120 000 euroa saadakseen laskut maksettua

Raimo Eerola

Kirkkoherra Ville Kiiveri esitteli perjantaina seurakunnanvaltuustossa ensi vuoden talousarvion.
Kirkkoherra Ville Kiiveri esitteli perjantaina seurakunnanvaltuustossa ensi vuoden talousarvion.

Kotkan ortodoksinen seurakunta aikoo hakea pankista 60 000 euron lainaa. Lisäksi se aikoo nostaa 60 000 euroa vanhasta säästöhenkivakuutuksesta, joka on otettu kirkkoherralle vuosikymmeniä sitten.

Yhteensä 120 000 euron lisäbudjetti käytetään ostovelkojen maksamiseen ja käyttötalouden kuluihin. Maksamattomia laskuja seurakunnalle on kertynyt noin 60 000 euron edestä.

— On järkevää ottaa kerralla enemmän lainaa, ettemme ole heti pulassa, kirkkoherran sijaisena toimiva Ville Kiiveri kertoo.

Kiiveri ei nimeä mitään yksittäistä syytä sille, miksi tilanteeseen on jouduttu.

— Seurakunnalla on paljon omaisuutta, mutta se on väärässä paikassa, Kiiveri toteaa viitaten seurakunnan omistamiin kiinteistöihin ja vuokrahuoneistoihin.

Tilinpäätös viime vuodelta 45 000 euroa alijäämäinen

Kiiveri veti perjantaina iltapäivällä seurakunnanvaltuuston kokouksen, jossa asia käsiteltiin. Samalla hyväksyttiin ensi vuodelle toiminta- ja taloussuunnitelma, tuloveroprosentti sekä talousarvio.

Edellisessä seurakunnanvaltuustossa lokakuun puolivälissä hyväksyttiin vuoden 2016 viivästynyt tilinpäätös. Tilinpäätöksessä viime vuodelta alijäämää oli noin 45 000 euroa. Tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä tilintarkastajat totesivat, että tilinpäätös olisi pitänyt hyväksyä jo maaliskuussa, eikä kaikkia tarvittavia pöytäkirjoja ollut saatavilla tilintarkastusta varten.

Ensi vuodelle seurakunnan talousarvio on punnerrettu 650 euroa ylijäämäiseksi. Kiiverin mukaan se tehtiin ”höyläämällä sieltä ja täältä”. Säästöjä haettiin esimerkiksi seurakuntatyöstä sekä pappilan remonteista.

Isoin rasite budjettiin tulee maahanmuuttajatyötä tekevän papin palkkaamisesta, jonka Kotkan seurakunta hankkii yhdessä Haminan ja Lahden seurakuntien kanssa.

Seurakunnalla on paljon omaisuutta, mutta se on väärässä paikassa. — Ville Kiiveri

Kotkan seurakunnan kirkkoherra Alexander Hautamäki palasi tällä viikolla töihin, mutta viettää parhaillaan pitämättömiä kesälomiaan. Hänen paluutaan on odotettu pitämättömän seurakunnantarkastuksen vuoksi. Tarkastus pidetään näillä näkymin joulukuussa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.